keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Uusi kesämekko / A new summer dress




Tässäpä on vasta valmiiksi saamani kietaisumallinen kesämekko. Ompelin mekon Eurokankaasta keväällä ostamastani ohuesta puuvillasta. Helma yltää polveen saakka. Malli on Moda 6/2006 -lehdestä itselleni sopivaksi muokattuna. Mekko on miellyttävä päällä. Lievästi kellottuva helma antaa liikkumisen väljyyttä ja suora helma (päinvastoin kuin kuvasta voisi päätellä - minun mallinukkeni rupesi lakkoilemaan, joten jouduin virittämään mekon vaatepuulle) on tarpeeksi tavanomainen kelvatakseen minulle vaikka jokapäiväiseen käyttöön.

Mekko on ensimmäinen Modan kaavoilla ompelemani. Modan malleja, ja yleensä suomalaisten käsityölehtien malleja, on aika usein moitittu huonosti istuviksi. Minä olen kuitenkin tottunut siihen, että joudun muuttamaan kaikkia kaavoja itselleni sopiviksi. Nimittäin suomalaisia kaavastandardeja luotaessa ei ole otettu huomioon minun eriparista olemustani (lyhyt, lanteva, rintava ja ylöspäin kapeneva). Ehkäpä vartalotyyppini sopiikin parhaiten saksalaisiin standardeihin, esimerkiksi Burdan kaavoihin. Sovittamalla kuitenkin saa melkein kaikensorttiset kaavat itselleen sopivaksi. Pitää vain tuntea omat mittasuhteensa ja tietää, mikä pukee minkinlaista vartaloa.

Kangasta on jäljellä vielä pari metriä, mikä on mielestäni oikein mukava juttu. Kangas on nimittäin hyvälaatuista. Ohuudestaan huolimatta kangas ei rypistynyt juuri lainkaan.

Vielä pitäisi ommella esikoisen lakkiaisiin juhlamekko. Ensin pitäisi kuitenkin päättää, mistä kankaasta ja minkä mallinen. Olisi aika monta vaihtoehtoa. Tässä onkin peräti kaksi päivää ja kolme yötä aikaa. On minulla myös varasuunnitelma, mikäli en ehdikään ompelemaan mekkoa valmiiksi.

My new cotton summerdress. I have to change every pattern more suitable for my, because of my body and the Scandinavian clothing standards are not equal. Perhaps I remind more German female type, beeing quite short with wide hip and breast.

Next Saturday m
y son is going to graduate in a upper secondary school I have two days and three nights to sew my dress to the examination party. Of course I have a dress in reserve.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Arpajaisvoitto ja äitienpäivä

Haluan toivottaa lämminhenkistä äitienpäivää ja kaunista kevätviikonloppua kaikille lukijoilleni tämän kuvan myötä.

Tällaisen liinan TilkkuKaija voitti.
This tablerunner is for TilkkuKaija.



Lähetin arpajaisvoittopaketin TilkkuKaijalle, joten ei varmaankaan haittaa, että julkaisen blogissani kuvan voitosta jo tässä vaiheessa.

Tein applikaatiotyön American Patchwork -lehdestä aikoinaan kopioimani kaitaliinamallin mukaan. Myös minun työni sopii kaitaliinaksi tai vaikkapa seinälle, ihan oman harkinnan mukaan. Alkuperäinen työ oli sinisävyinen ja kirjailtu kokonaan käsin, mutta minä tikkasin ja kirjailin työn kokonaan koneella. Käytin neljää eri punaista sävyä sekä yhtä vihreää sävyä.

Pidin työtä haastavana, sillä en ole aikaisemmin tehnyt tämäntapaista työtä. Työ kuitenkin tekijäänsä neuvoo. Mitä enemmän käytän uuden koneeni ohjelmia, sitä varmemmaksi tulen. Pidän mallista niin paljon, että tein myös omalle äidilleni samanlaisen työn äitienpäivälahjaksi. Ei varmaan haittaa, että kerron hänen lahjastaan tässä näin julkisesti, sillä äitini ei seuraa blogiani, vaikka hän toimiikin toisinaan ateljeekriitikkonani. Aloitin itsellenikin samanlaisen liinan teon, mutta se on vielä keskeneräinen muiden kiireiden vuoksi. Teen sen valmiiksi, kunhan ehdin.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Arvontaa!

Johan on ollut mutkia matkassa tämän arvonnan kanssa.

Ensin oikea elämä haittaa bloggaamista, sitten Bloggeri ei meinaa päästää minua omaan blogiini. Koko iltana ei edes kommenttiosastolle pystynyt jättämään kommenttia.

Tässä nyt kuitenkin kuvaraportti virallisista arpajaisista:





Askartelin kolmetoista arpalippua jälkiruokakulhoon ja sekoitin laput huolellisesti. Virallisena onnettarena toimi nuorempi poikani, joka sekoitti laput uudelleen ennen kuin nosti yhden lapuista.




Ja kas! Arpaonni suosi 12. kommentin kirjoittanutta TilkkuKaijaa!

Onnea TilkkuKaija!

TilkkuKaija, laitathan yhteystietosi minulle sähköpostitse osoitteella Kangastuksia(ättä)gmail.com, jotta voin lähettää sinulle lupaamani yllätyspalkinnon.

Laitan valokuvan myös arpajaisvoitosta, mutta se saa jäädä seuraavaan postaukseen.