sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Matonkudontamahdollisuuksia

Olen viettänyt hiljaiseloa käsityörintamalla. Muilla elämän osa-alueilla on ollut sitäkin vilkkaampaa. En ole ommellut juuri mitään koko syksynä. En ole kutonutkaan. Pikemminkin olen purkanut keskeneräisiä töitä, jotka eivät ole sittenkään miellyttäneet minua. Aika aikaa kutakin. Vielä tulee se aika, kun ehdin taas ryhtyä käsitöiden pariin, kenties jo joululomalla.

Tänään Turun Sanomissa oli räsymatoista laaja artikkeli. Vaikuttaa siltä, että räsymatot ovat yhä enemmän muotia. Rupesi tekemään mieli maton kutomista, mutta eihän minulla ole siihen aikaa. Töiden jälkeen en jaksa lähteä enää minnekään kauemmaksi kutomaan.

Olen kutonut mattoja viimeksi joskus opiskeluaikanani, eli hyvin kauan sitten. Valmiisiin loimiin oli helppo ryhtyä kutomaan. Mitä parasta, mattopuut olivat taloyhtiömme kerhohuoneessa, joten kotoa ei tarvinnut poistua kauaks. Ostin silloin edullisesti tukkuhintaan ison säkin valkoista trikookudetta ja sainkin kudottua yhden leveän maton ja kolme kapeaa käytävänmattoa. Valkoista kudetta jäi jäljelle monta pahvilaatikollista. Monta kertaa muuttaessamme on juolahtanut mieleen, että jos nuokin hävittäisi pois, tulisi muuttokuormaan enemmän tilaa. En kuitenkaan ole halunnut heittää kuteita menemään, rahan arvoista tavaraa. Sitä paitsi koko ajan olen ollut sitä mieltä, että vielä joskus paukuttelen jäljelle jääneet kuteet matoiksi. Valkoisille matoille on aina tilaa, ihan missä vain.

Koska olen ihan varma, että hukkaan kuitenkin Turun Sanomien artikkelin siihen mennessä, kun kutominen tulee minulle ajankohtaiseksi, pistän muistiin osoitteet tänne omaan blogiini, jossa kaikki muistamisen arvoiset asiat tuntuvat parhaiten säilyvän tallessa.


Turun kaupungin käsityöneuvontapiste, Peltolantie 2 (avoinna ma klo 12 -20, ti klo 9 - 20, pe klo 9 - 18)
Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen käsityökeskus, Mestarinkatu 2 B (avoinna ma 9- 18, ti - pe 9 - 17)


P.S. Ja sitten hieman purnausta. Näyttää siltä, että kaikkialla, minne asetummekin asumaan, paikallislehtien toimituksissa oletetaan, että lehtiä lukevat ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat asustelleet paikkakunnalla koko ikänsä. Niin täälläkin päin Suomea! Luin juuri ihan kohtuullisen kokoisen uutisen uudesta kirpputorista, joka on kamalan suosittu ja joka on avattu entiseen TV-tehtaaseen. Tietenkin minäkin olisin halunnut mennä katsomaan sitä, mutta kun osoitetta ei löytynyt mistään. Niin jäi tutustumatta tähän kirpputorien kaunokaiseen, ainakin siihen saakka kunnes saan ongituksi osoitteen. Paikka on niin uusi, ettei nettikään tuntenut sitä. Pitänee kysyä työkavereilta, jos joku sattuisi tietämään, missä entinen tehdas sijaitsee.