sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Lisää kierrätysideoita maailmalta

Kotimainen Mums-aitta tuo Etelä-Afrikasta kierrätysmateriaaleista valmistettuja uniikkeja käsitöitä. Mums-aitasta voi tilata esimerkiksi sisustusartikkeleita. Minuun teki vaikutuksen kirkkaasta kierrätysmuovista valmistetut valaisimet, kuten Flowerball tai Lilyball. Myös kodintekstiilit ja laukut ovat kauniita ja hauskoja.

Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan "Eettisiä laukkuja Etelä-Afrikasta" Mums-aitan yhteistyökumppanista seuraavaa:


Kaunista, käytännöllistä, eettistä ja kierrätettyä. Eteläafrikkalaiset Mielie-laukut ovat kaikkea tätä. Pakko uskoa, kun Etelä-Afrikasta asti tullaan Suomeen näyttämään.

Mielie-laukkuja kutovat eteläafrikkalaiset työttömät. Suurin osa maan mustista on vailla töitä, vaikka taitoja olisi, kertoo Adri Schutz, afrikaansia puhuva Mielie-projektin perustaja, itse valkoihoinen.

Mielie-projektilla on myös omat kotisivut, jossa voi käydä ihailemassa taitavien kätten töitä. Laukut, tyynyt, tuolit ja muut tuotteet valmistetaan trikookankaiden leikkuujätteistä perinteisellä maissi- eli mielie-tekniikalla, mikä tuo tuotteeseen kiinnostavan nyppymäisen pintastruktuurin. Mieliessä hyödynnetään kierrätystavaroita unohtamatta tavaroiden kauneusarvoja, vai mitä sanotte vaikkapa tästä laukusta:


Kuva täältä.

Tai tästä matosta:

(Kuva täältä)


Olen etsinyt netistä tarkempia tietoja maissitekniikasta, mutta valitettavasti toistaiseksi täysin turhaan. Ehkä kuitenkin vielä joskus minua onnistaa ja selvitän, miten elävä struktuuri saadaan aikaan.

Tekniikan lisäksi minua kiehtoo töiden rohkeat ja ennakkoluulottomat värit ja kuosit. Esimerkiksi kuvan maton kuviointi innosti minua miettimään, millaiselta epäkeskiössä toisiinsa nähden sijoitetut ympyrät näyttäisivät tilkkutyönä.


Mums-blogi.

2 kommenttia:

  1. Heippa! MUM`s-Outi tässä.

    Harmi, että et päässyt tietoiseksi, kun MUM´s toi MIELIE-yhteistyöpajamme designer Adrin ja kutojista Zanelen toukokuussa vierailulle Suomeen. Tarkoituksena oli nimenomaan levittää tietoa kudontatekniikasta ja vedimme ilmaisia kudontapajoja "kenelle tahansa" Helsingissä Design Forumissa ja täällä Liedossa MUM`s-aitalla.

    Syyskuussa Suomeen saapuu vuorostaan HEath NAsh yhdessä yhden Heathin "Other Peoples Rubbish"- sarjaa valmistavan käsityöläisen Julietin kanssa. Luvassa lisää työpajoja! Tervetuloa! Ja hauskaa kesää!

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!