keskiviikko, heinäkuu 08, 2009

Ei mitään päällepantavaa

Hätäratkaisu. Helppoa ja yksinkertaista.





Minulla ei ole mitään päällepantavaa. Ei taaskaan.

Harmistuin jälleen, kun huomasin, ettei minulla ei ole vieläkään vaatekaappia, josta voisi temmata asuja joka lähtöön. Olisi kyllä, jos tykkäisin käydä vaateostoksilla tai jaksaisin ommella itselleni päällepantavaa säännöllisin väliajoin. En kuitenkaan erityisemmin piittaa, mitä puen päälleni vapaa-ajallani. Mielestäni farkut ja t-paita on hyvä arkiasu. Kesähelteellä farkut voi korvata hameella ja t-paita topilla, mutta sitten kun pitäisi laittautua hieman, olen pahemmassa kuin pulassa.

Kävin alennusmyynneissäkin enkä ihastunut kauppojen tarjontaan. Tämän jälkeen päätin, että ompelen itselleni mekon tai pari kesän tarpeisiin. Tarpeet olen tietänyt jo melko pitkään, mutta vasta eilen innostuin ihan tosissani tekemään jotakin suunnitelmien toteuttamiseksi. Olenkin selannut käsityölehtiä (lähinnä Burdan viimevuotisia ja tämän vuoden numeroita) ja valinnut mekon mallia ja kankaita, jotka kuitenkin olen hyljännyt samantien. Malli ja kankaat eivät vain sovi toisiinsa tai kangasta ei ole tarpeeksi. Valitsemiini malleihin pitäisi oikeastaan käydä ostamassa uudet kankaat, mutta sehän ei sovi minulle, sillä haluan päästä näistä entisistä eroon ennen kuin käyn ostamassa uusia.

Valintaa vaikeuttaa muutama muukin seikka. Toiveeni ovat keskenään varsin ristiriitaisia: haluaisin mekon, jossa olisi väljyyttä peittämään ylimäräiset, mutta mallin pitäisi korostaa naisellisia muotojani. Vähän sama, kuin haluaisin pitkähihaisen hihattoman puseron. Lisäksi mallin pitäisi olla helppo ommella, mutta silti siinä pitäisi olla näyttävyyttä.

Jotta yhtälö muuttuisi entistä mahdottomammaksi, vaatekappaleen pitäisi olla valmiina mielellään ennen ensi sunnuntaita. Leikkasin yhden kotelomekon kappaleet, mutta ompeluinto on tiessään. Jos en kuitenkaan laita mekkoon vuoria, ehdin ehkä saadakin sen valmiiksi. Onneksi kangas on melko tukeva ja nurjalta puolelta se on niin liukas, etteivät sukkahousut takerru kankaaseen.












Oikeastaan haluaisin tehdä pari toppia arkikäyttöön, mutta aika ei riitä, kun pitäisi saada mekko valmiiksi ennen ensi sunnuntaita.













Näihin tarvitaan jerseytä, jota minulla ei ole kuitenkaan tarpeeksi.





Myös tähän malliin tarvitaan paljon kangasta.
Mallissa olisi kuitenkin jotakin hauskaa (väljyyttä, muotoja ja helppotekoisuutta).


Tätä kangasta olisi aika paljon,
mutta se on liian ohutta ja väärän väristä
(oikeasti kangas on tummanpunaista).






Tässä olisi hauska jakku ja silkkiäkin riittäisi tarpeeksi, mutta mitä ihmettä pukisin sen pariksi?




Aivan liian pitkä malli minulle jopa iltakäyttöön. Helmaa pitäisi lyhentää reippaasti, alaosan kankaaksi voisi valita mustan ja yläosan voisi tehdä mustavalkoisesta kankaasta.
Mutta mitä tekisin lopulla mustavalkoisella kankaalla
sitten, kun pilkkoisin siitä palasen?












Ihan asiallisia ja toteuttamiskelpoisia malleja.

sunnuntai, kesäkuu 14, 2009

Kankaanpainantaa - myös omin käsin

(Alkuperäisidea Turun Sanomista poimittua)


Itselleni muistiin:


  • Jos haluan ostaa yksilöllisen näköisiä kankaita
  • Jos haluan painaa itse kangasta, mutta tarvitset siihen tiloja
  • Jos kaipaan yksilöllisen näköisiä vaatteita tai sisustuskankaita
  • Jos kaipaan väriä elämään
  • Jos haluan tarjota itselleni, ystävilleni tai sukulaisilleni elämyksiä
Vilkaisepa Kipikuteen nettisivuja. Ehkä siellä on jotakin, mitä tarvitsen.

Kipikude AY

Kalastajankatu 1 B
20100 Turku (Maakuntamuseota vastapäätä).

Lisää kierrätysideoita maailmalta

Kotimainen Mums-aitta tuo Etelä-Afrikasta kierrätysmateriaaleista valmistettuja uniikkeja käsitöitä. Mums-aitasta voi tilata esimerkiksi sisustusartikkeleita. Minuun teki vaikutuksen kirkkaasta kierrätysmuovista valmistetut valaisimet, kuten Flowerball tai Lilyball. Myös kodintekstiilit ja laukut ovat kauniita ja hauskoja.

Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan "Eettisiä laukkuja Etelä-Afrikasta" Mums-aitan yhteistyökumppanista seuraavaa:


Kaunista, käytännöllistä, eettistä ja kierrätettyä. Eteläafrikkalaiset Mielie-laukut ovat kaikkea tätä. Pakko uskoa, kun Etelä-Afrikasta asti tullaan Suomeen näyttämään.

Mielie-laukkuja kutovat eteläafrikkalaiset työttömät. Suurin osa maan mustista on vailla töitä, vaikka taitoja olisi, kertoo Adri Schutz, afrikaansia puhuva Mielie-projektin perustaja, itse valkoihoinen.

Mielie-projektilla on myös omat kotisivut, jossa voi käydä ihailemassa taitavien kätten töitä. Laukut, tyynyt, tuolit ja muut tuotteet valmistetaan trikookankaiden leikkuujätteistä perinteisellä maissi- eli mielie-tekniikalla, mikä tuo tuotteeseen kiinnostavan nyppymäisen pintastruktuurin. Mieliessä hyödynnetään kierrätystavaroita unohtamatta tavaroiden kauneusarvoja, vai mitä sanotte vaikkapa tästä laukusta:


Kuva täältä.

Tai tästä matosta:

(Kuva täältä)


Olen etsinyt netistä tarkempia tietoja maissitekniikasta, mutta valitettavasti toistaiseksi täysin turhaan. Ehkä kuitenkin vielä joskus minua onnistaa ja selvitän, miten elävä struktuuri saadaan aikaan.

Tekniikan lisäksi minua kiehtoo töiden rohkeat ja ennakkoluulottomat värit ja kuosit. Esimerkiksi kuvan maton kuviointi innosti minua miettimään, millaiselta epäkeskiössä toisiinsa nähden sijoitetut ympyrät näyttäisivät tilkkutyönä.


Mums-blogi.

Sinun roskasi voi olla minun aarteeni. Kierrätysideoita

perjantai, toukokuu 01, 2009

Taitokeskus Juselius, Turku



Vappusiivousta tehdessäni löysin Turun Sanomien lehtileikkeen,
jota olen säilytellyt maaliskuun lopusta lähtien.





Taitokeskus Juselius, Uudenmaankatu 1, Turku.
Aukioloajat ma ja ke 9 - 18 to ja pe 9 - 17

Taitokeskus Juselius muutti uusiin tiloihin Juseliuksen taloon, Uudenmaankadulle maaliskuussa. Samoihin tiloihin muutti Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistys ja lasten käsityökoulu.

Taitokeskukus tarjoaa tiloja käsitöiden tekemiseen, materiaaleja käsitöitä varten sekä käsityöneuvontaa taitokeskuksen aukioloaikoina.


  • Työtilojen päivämaksu on 3,50 €.
  • Loimet ym. materiaalit maksavat erikseen.
  • Materiaaleja myydään kilohintaan. Myytäviä materiaaleja ovat esim. matonkuteet, paperinaru, fanttilanka ja tarvikepakkaukset erilaisia tuotteita varten.
  • Työtiloissa on 15 kangaspuut.
  • Asiakkaina on yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä.
  • Tiloja ja opastusta voi vuokrata ryhmille.
  • Taitokeskuksessa järjestetään myös käsityökursseja, joiden pituus vaihtelee 3 - 6 oppituntiin. Kurssimaksut ovat noin 15 - 48 € + mahdolliset materiaalikustannukset.
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen: juselius@taitovarsinaissuomi.fi tai 02-235 4066.

Posted by Picasa

tiistai, tammikuu 20, 2009

Luova mysteeri 2009

Neuliksen maailmassa on juuri minulle sopiva haaste, joten otin sen vastaan.

Jo aloitussanat olivat sopivan innostavia. Varsinkin aikataulun väljyys teki minuun vaikutuksen:

Nyt on aika aloitella LUOVA-MYSTEERI 2009. Idea on muhinut päässäni, ohjeet luontuvat ja muuttuvat tässä matkan varrella, uskotaan että TYÖ TEKIJÄÄNSÄ NEUVOO.

Tässä sinun pitää olla ennakkoluuloton ja päästä luova taiteilija valloilleen. Jos et ole sitä sisältäsi vielä löytänyt, nyt sen on aika tulla näkyviin!


Seuraavassa postauksessa olikin jo sitten ensimmäisen haasteen alkuosa:

1.) etsi kangasvarastostasi joku kuviollinen lempparikangas--- ihanan värinen ja kuvioinen kangas joka on ihan just sinun näköinen!

2.) etsi lempparikankaaseen sopiva yksivärinen kangas.

3.) etsi joku kangas joka EI OLE lempparisi, inhokkivärisi ja kuvio joka ei ole yhtään sinun näköinen (minulle se on joku kirkas sininen tai violetti)

4.) ja inhokkikankaaseen sopiva yksivärinen.

ihaile näitä kaikkia kankaitasi, silittele ja hiplaa ja odota ohjeita miten näistä päästään alkuun!!!



Pistänpä pengontavaihteen päälle ja harmaat aivosoluni raksuttamaan. Jään odottamaan varsinaisia työohjeita.


***

Joulu on juhlittu ja vuosikin on jo vaihtunut.

Käsityörintamalla on ollut luvattoman hiljaista koko talven, koska hankin syksyllä itselleni uuden ja aikaavievän mutta sitäkin mieluisamman harrastuksen. Nyt kuitenkin tarkoitukseni on elvyttää myös käsityöharrastus, ja parhaiten se taitaa onnistua ottamalla osaa haasteeseen. Saanpahan vetoapua itselleni.

Myös blogin ulkonäköä pitää uudistaa, sillä jouluinen ulkoasu ei vastaa enää omaa olotilaani. Luvassa on siis näpertelyä konehuoneella ja haamupäivityksiä blogilistalla.

Vielä kun saisi sinisiksi värjäytyneet linkit haluamani värisiksi....! Niiden ei todellakaan ole tarkoitus olla tylsän sinisiä. Olisiko kenelläkään hyvää vinkkiä, miten asia korjaantuisi?




maanantai, joulukuu 15, 2008

Hyvän joulun toivotuksia

Joulukortteja


Hiljaiselo blogissani jatkuu vieläkin, sillä ompeleminen on jäänyt kovin vähäiseksi viime aikoina. En ole kuitenkaan ollut ihan toimettomana. Näin joulun alla olen minäkin puuhastellut kaikenlaisia joulun odotukseen liittyviä askareita.

Meidän jouluumme kuuluu tietenkin itse tehdyt kortit. Tänä vuonna olen onnistunut pyrkimyksessäni minimalismiin ja yksilöllisyyteen. Vaikka olen käyttänyt kaikissa korteissa samaa materiaalia ja valmistustapaa, jokainen kortti on taatusti erilainen. Materiaaleina käytin valmiita luonnonvalkoisia korttipohjia, lumihiutaleleikkuria ja siniraitaista joulupaperia lumihiutaleisiin sekä hopeanväristä konekirjontalankaa. Kiinnitin llangat ja lumihiutaleet huomaamattomasti paperiliimalla. Hyvän joulun toivotukset kirjoitin hopeanvärisellä kalligrafiatussilla valokuvaamisen jälkeen.

Näiden korttien myötä toivotan hyvää joulua kaikille blogini lukijoille.

sunnuntai, lokakuu 05, 2008

Lisää kankaanvärjäyksestä



Amerikkalaisia uusia villityksiä tekstiilitaiteilijoiden keskuudessa:


Tässä blogissa törmäsin aivan uskomattomaan tapaan kohdella kankaita, nimittäin ruostuttamiseen. Linkin takaa löytyy amerikkalaisen bloggaajan kokemuksia ruostuttamisesta mutta myös ohjeet, kuinka kangasta käsitellään. Suhtaudun ristiriitaisesti ajatukseen, että yrittäisin ruostuttaa kangasta tahallani. Muistan nimittäin erinomaisesti ne kerrat, kun huomasin saaneeni ruostetahran johonkin kauniiseen vaatteeseen enkä saanut poistettua tahraa millään ilveellä.

Nyt sitten pitäisi ruostuttaa tahallaan taiteellisuuden nimissä. Johan tässä kääntyisivät kaikki mummutkin haudoissaan, jos tällaisesta uutuudesta tietäisivät.



Lisäys: Valitettavasti suora linkittäminen ei onnistu näissä blogeissa. Ruostuttamisesta kerrotaan elokuun 22. - 28. päivien postauksissa ja linkki ruostuttamisohjeisiin löytyy 22. päivän postauksesta.

Toinen lisäys: Salapoliisityö jatkuu. Tarkoittamani ruostuttamisohjeet löytyvät täältä.



Toinen, vähän mukavampi juttu on ihan oikeat orgaaniset kangasvärit, joilla saa ihastuttavaa jälkeä.

Tässä blogissa huomasin ihastuttavia leimasimilla painettuja kankaita. Kangasvärien merkki on Trapsuutjies. Kangasvärit ovat orgaanisia ja kestävät kuulemma pesua ja kulutusta erinomaisesti. Niinpä painetut kankaat soveltuvat kovaankin kulutukseen. Kangasvärit sopivat kaikenlaiseen kankaanpainantaan.

Lisää tietoa kangasväreistä ja minulle uusista kankaanpainantatekniikoista. (Korjasin linkin!)

Vapaasti ladattava ohjesivusto PDF-muodossa.

Bloggaajan kokemuksia kangasväreistä. (Korjasin linkin!)

Itse asiassa hän omistaa Trapsuutjies-yhtiön. Kieltämättä painojälki on komeaa ja värimaailma rikas. - Entä miten ohjeissa kuvatut tekniikat soveltuvat omiin kangasväreihini? Se jää nähtäväksi. Varmaan kokeilen jossakin vaiheessa.




torstai, syyskuu 18, 2008

Kuvien tulostaminen kankaalle

Tämän päivän motoksi sopisi vaikkapa: Onni on löytää yhä uusia tilkkutyövinkkejä.

Löysin Millan blogista aivan ihastuttavia kuvia, jotka hän oli tulostanut esikäsitellylle kankaalle.
Niinpä ryhdyin salapoliisiksi ja etsiskelin netistä tietoa, miten kangas pitää käsitellä, jotta tulostaminen onnistuu. Ihmeaineen nimi on Bubble Jet Set 2000. Löysinkin useita linkkejä, joista ehkä tämä on käyttökelpoisin. Sivustolla neuvotaan miltei kädestä pitäen, miten tulostaminen onnistuu.

Milla kertoi omassa blogissaan, että hän oli ostanut ainetta täältä Suomesta. Kuulemma Turustakin voisi löytyä tätä ihmeainetta. Onko joku nähnyt jossakin? Millaisia kokemuksia?

perjantai, syyskuu 05, 2008

Kankaat järjestykseen


Tästä sen pitäisi sitten alkaa, nimittäin "Garderoobi kierrättäen" -tempaus. Kuvan kankaat ovat tilkkutyökankaitani, suurin osavuosien varrella tekemistäni hankinnoista. Sain vihdoinkin lisää hyllyjä työhuoneeseeni kankaita ja ompelutarvikkeita varten. Hyllyn vuoksi jouduin kuitenkin muuttamaan työhuoneen huonekalujen järjestystä.

Minulla on ollut tapana pestä ja silittää kaikki ostamani kankaat hankkimisjärjestyksessä, mutta muuttolaatikoissa kankaisiin oli tarttunut voimakas "laatikon" haju. Laatikkoja availlessani huomasin, että kaikki tunkkaiset kankaat on pakko pestä uudelleen ennen kuin voin asetella ne hyllyihin. Pesukone ja kuivausrumpu ovat pyörineet taajaan tahtiin ennen kuin sain kaikki kankaat hyllyihin. Tällä kertaa en kuitenkaan jaksanut silittää kankaita ennen laskostelua ja hyllyyn asettelua, joten silitysurakka odottaa vielä minua.

Tuntuu oikein mukavalta, kun tilkkutyökankaat ja ompelutarvikkeet ovat esillä. Nyt näen yhdellä silmäyksellä, mitä minulla on ja mitä puuttuu. Luultavasti joudun kuitenkin jättämään vielä vaatekankaat laatikoihin, sillä seuraava varastosta löytyvä hyllynpätkä on varattu käsityökirjoille ja lehdille.

Kunhan saan työhuoneeni järjestykseen, pistän ompelukoneen surraamaan. Ehdin jo leikata juhlapukuun sopivan jakun palaset ennen sisustusinnostustani, ja nyt palaset odottavat ompelijaansa samoin kuin yksi ja toinen keskeneräinen tilkkutäkki. Niistä kuitenkin myöhemmin.

sunnuntai, elokuu 17, 2008

Garderoobi kierrättäen, ja mikseipä vähän muutakin










http://www.mielitty.com/blogi/uploaded_images/garderoobi_dark-797043.jpg



Kesä on humahtanut lähinnä uutta kotia laittaen. Aina tuntuu löytyvän jokin nurkka, joka kaipaa kohennusta. Niinpä ompeleminen on jäänyt aika vähäiseksi. Olen ommellut yhden hameen, yhden juhlamekon valmiiksi sekä yhden tilkkutäkin viittä vaille valmiiksi. Jossakin vaiheessa voisin laittaa niistä kuviakin. Nyt kuitenkin minulla on mielessäni ihan muut jutut.


Mielitty kertoi blogissaan mielenkiintoisesta tavoitteestaan olla ostamatta valmiita vaatteita loppuvuonna näin:
"-- en saa ostaa loppuvuonna 2008 uusia vaatteita, lankaa tai kankaita, vaan minun pitäisi tehdä tarvitsemani vaatteet itse."

"-- minä saan hankkia käytettyjä vaatteita, kankaita ja lankoja edelleen kirpputorilta. Ajatuksena ei suoranaisesti ole ekologinen ajattelu, vaan enemmänkin rahan säästäminen, omien ompelutaitojen ja kekseliäisyyden kehittäminen sekä kangas- ja lankavarastojen pienentäminen."

Minua kiehtoo tällaiset haasteet jo ihan siksi, että nurkat ovat täynnä kangaslaatikkoja, jotka odottavat tekijäänsä. Minulla on kankaita, joilla voisin vaatettaa itseni ainakin pariksi vuodeksi. Minulla on vaatteita, joista saisi pienellä tuunaamisella minulle ihan käyttökelpoisia. Luultavasti selviäisin haasteesta aika kevyesti. Korkeintaan joutuisin ostamaan muutaman lankarullan, nappeja tai vetoketjua. Samoin kovikekankaita joutuisin ostamaan jonkin verran puhumattakaan ompelukoneen neuloista. (Tosin neuloja voisin säästää myös olemalla huolellisempi. Aina ei tarvitse koneella päästellä tuhatta ja sataa. ;D)


Kuvaa http://www.mielitty.com/blogi/uploaded_images/garderoobi_reunus-781759.jpg ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.



Niinpä tartuin haasteeseen, koska ensinnäkin haluaisin vähentää kankaiden määrää, toiseksi omin käsin tekeminen on mukavaa. Kolmanneksi olisi mukava nähdä ostamani kankaat siinä muodossa, kuin olen ne tarkoittanut. Ehkäpä samalla tulisi myös ajateltua entistä ekologisemmin.

En osta valmiita vaatteita koko loppuvuotena vaan valmistan vaatteeni itse. Samalla laajennan haastetta koskemaan myös tilkkutöitä. Minulla on tilkkutyökankaita niin paljon, että saisin täkitettyä koko suvun ja vähän laajemmaltikin. Sallin itselleni kuitenkin vanun ostamisen, sillä ilman vanua ei täkkejä saa tikattua valmiiksi.

sunnuntai, heinäkuu 13, 2008

Kuinkas sitten kävikään

Toisistamme vieraantuneet yhteisen taipaleemme alkuaikoina


Viimeisimmästä ompelusessiostani on näköjään kulunut aivan liian kauan.

Ja mistäkö minä sen tiedän?!
No siitä, kun piti kurkistaa ompelukoneen käyttöohjetta, kuinka saan vaihdettua koruompeleen. Olen vieraantunut omasta koneestani, kamalaa.

Olen ommellut valmiiksi viime kesänä aloittamaani vaatesettiä, johon kuuluu kotelomekko, hame ja yläosa. Kunhan saan tämän ja muutaman muun vaaterästiompeluksen valmiiksi, annan koneen laulaa. Rupean nimittäin touhuamaan keskeneräisiä tilkkutöitä valmiiksi. Olisi minulla muutama uusi ideakin muhimassa, mutta ne joudun laittamaan korvan taakse vähäksi aikaa, jotta saisin jonkinlaisen järjestyksen ikuisuusprojekteihini.

Näin ainakin suunnittelen.

keskiviikko, kesäkuu 18, 2008

Omien tilkkutyömallien suunnittelu ja toteuttaminen

Jokin aika sitten katselin amerikkalaista tilkku-tv-jaksoa, jossa valokuvasta tehtiin tilkkutyömalli kuvankäsittelyohjelman avulla. Jo silloin harmittelin, ettei ohjelmassa mainittu, mikä tämä ohjelma oli. Niinpä sitten olen siitä lähtien etsiskellyt jotakin sopivaa, ja löytyihän se, ihan sattumalta.


Kuvaa http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/05/GIMP_Icon.svg/535px-GIMP_Icon.svg.png ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.
Wilber, The GIMPin maskotti

Gimp on netistä vapaasti ladattava ilmaisohjelma. (Lisää tietoa Wikipediassa ja Wikikirjastossa.)



Klikkaa kuvia isommaksi.

Tästä lähdetään muokkaamaan.
Lähtökohtana on ottamani valokuva laivasta järven rannalla.



Tässä olen käyttänyt pikselöintiä.
Pikseliruutujen kokoa voi suurentaa ja pienentää.
Tässä kokeilin keskikokoisia ruutuja,
jotta yksityiskohdat eivät tuhriintuisi isoihin värialueisiin.
Suorakulmaisia neliöitä on helppo ommella.
Pikselöintiin päätyvä joutuu miettimään,
riittääkö suurpiirteinen kuvatoteutus
vai häviääkö neliöihin liikaa yksityiskohtia.





Sitten kokeilin mosaiikkisuodatinta.
Mosaiikkiruutujen muodon voi valita neljästä eri vaihtoehdosta.
Ensimmäisessä kuvassa mosaiikkiruudut ovat kuusikulmaisia.
Taatusti jokainen pala on yksilöllinen,
niinpä myös ompeleminen on varmaan haasteellista.


Nelikulmaisia mosaiikkiruutuja on melko helppo ommella.
Kaikkien palat eivät ole kuitenkaan suorakulmaisia,
joten tylsäksi työ ei ainakaan pääse muodostumaan.




Kolmikulmaisia mosaiikkiruutuja.
Jälki on aika siistiä ja tasakokoista.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä kolmikulmaisisten palojen ompelemisesta.

Kahdeksan- ja nelikulmaisia mosaiikkipaloja.
Paljon erikokoisia tilkkuja tiedossa.


Kuten kuvista huomaa, jokaisella suodatinkäsittelyllä on hyvät ja huonot puolensa. Itseäni miellyttää eniten selkeät ja pelkistetyt kuvat, niinpä suosikkejani ovat neliöt ja kolmiot.

Oman arvioni mukaan Gimp on helppo ladata, se on ilmainen, ja mikä parasta, suodatinefektejä on helppo käyttää.

Olisi kiva kuulla muiden tilkkuilijoiden kokemuksia omien tilkkutyömallien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Piirrättekö mieluummin mallit käsin vai käytättekö apuna kuvankäsittelyohjelmia? Millaisia kokemuksia teillä on näistä ohjelmista?









lauantai, toukokuu 03, 2008

Neulebloggausta

Kevätflunssa on hieman hidastanut elämää. Erityisesti yskä on haitannut koko vapunajan, mutta olen käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja kaivanut käsityöt esille. Nyt oikean käden ulkosyrjä on hellä pelkästä tottumattomuudesta, sillä en ole pitkään aikaan käytellyt puikkoja.

Eilen ruokakaupassa käydessäni ostin hetken mielijohteesta kasan Novitan tummanruskeaa bambu-puuvillalankaa. Haluan itselleni pienen ja lyhythihaisen kevätneuleen, sellaisen jota voi pitää päällä silloin, kun tavallinen villatakki on liian hiostava. Koska en erityisemmin välitä kutoa puikoilla valmiin ohjeen mukaan, olen selaillut nettisivuja ja etsinyt virikkeitä sieltä täältä ja löytänytkin monta pukevaa yksityiskohtaa.

Aluksi yritin selkäkappaleeseen pyöreää muotoa. Opinkin aika äkkiä, miten kudotaan ympyrä, mutta aamulla en ollut enää tyytyväinen. Pyöreä neule sopisi isoon villatakkiin, mutta ei siihen niukkalinjaiseen tyyliin, mikä minulla oli mielessä. Niinpä purin tekeleen ja aloitin alusta.

Nyt neuletakin kantavina ideoina ovat joustinneuleinen takakappale, pyöreät etukappaleen alareunat sekä pienet joustinneuleiset hihat. Ts. vuorottelevat oikeat ja nurjat silmukat muodostavat pintoja. Yksinkertainen on kaunista myös neuleissa. Käsissä bambun ja puuvillan sekoite tuntuu miellyttävälle. Vyötteen tietojen mukaan lankaan sopii 3½-numeroisille puikoille. Halusin neuleesta kuitenkin jämäkän, joten kudon lankaa kaksinkertaisena 3½-numeroisilla puikoilla.

P.S. Olen myös ommellut, hameita ja sen semmoisia. Pitäisi vain ottaa valokuvia, jotta saisi tänne blogiinkin nähtäväksi.

lauantai, helmikuu 23, 2008

Kadonnutta inspiraatiota etsimässä



Jälleen tänä vuonna voimakkaat värit ovat muotia, mikäli muotilehtiä on uskominen.
Värejä yhdistellään räväkästi, punaista oranssiin ja oranssia violettiin. Tarvitaan kuitenkin myös hillittyjä värejä tuomaan silmiä hivelevän tuliset värit paremmin esille.

Muotilehtien inspiroimana keräsin kolmesta uusimmasta ostamastani tilkkutyölehdestä mahdollisimman selkeitä malleja ja voimakkaita väripintoja. Olen valinnut kuvat mieltymysteni mukaan. Joissakin kuvissa on miellyttänyt värimaailma, joissakin muodot ovat kiinnostaneet minua. Tällä hetkellä olen kiinnostunut siitä, miten neliöstä, maailman yksinkertaisimmasta kuviosta, saadaan jännittävä ja joka kerta hieman erilainen. Tapoja on lukemattomia, kuten jo näistä muutamista kuvista voi huomata.

Ompeluinspiraationi on ollut kadoksissa niin kauan, että sitä on pitänyt ruveta etsimään tahallaan ja tarkoituksellisesti. Makustelen mielessäni, muokkaan ja ideoin muiden tekemisestä innostuneena. En muista kuitenkaan koskaan tehneeni kopiota kenenkään toisen tekemistä töistä.

Posted by Picasa

sunnuntai, helmikuu 17, 2008

Uusi vuosi, uusi koti ja uudet kujeet

Hyvää tätä vuotta!



Kylläpä aika on taas rientänyt. Muutimme joulun alla, ja siitä lähtien on riittänyt kaikenlaista järjesteltävää. Jopa jouluna järjestelin kotia asuttavaan kuntoon. Hyvänä esimerkkinä järjestelyn hitaasta etenemisestä voisi olla vaikkapa työhuoneeni, joka oli aluksi ankea ja typötyhjä. Sitten se oli tavaroiden säilytysvarastona, kunnes viikonlopun aikana olen onnistunut saamaan huoneeseen sen verran järjestystä, että sitä voi kutsua hyvällä omallatunnolla työhuoneeksi. Töitten lomassa ei aina jaksa siivota ja kalustaa, mutta onneksi on olemassa lomia.

Tällaista oli joulunalusviikonloppuna ennen siivoamaan ryhtymistäni.
Lattialla on vielä parkettia suojaava pahvi.
Mies löysi minulle ison työpöydän, johon sopii tietokone, ompelukone ja työpiste paperitöitä varten.


Kuten viimeisistä kuvista näkyy, kaikki käsitöihin liittyvät tavarat eivät ole vielä paikoillaan, sillä huoneesta puuttuu vielä hyllyjä. Suurin osa tavaroistani, esimerkiksi kaikki kankaani odottavatkin pahvilaatikoissa pääsyä säilytyspaikkaansa. Onneksi olen saanut kuitenkin työhöni liittyvät tärkeimmät tavarat järjestykseen.


Nämä kuvat otin tänään muistuttamaan itseäni alkuajoista.
Saa nähdä, milloin saan joulukoristeet ikkunalta - varmaan en kovin äkkiä,
sillä löysin ne muuttolaatikoista vasta eilen.
Kenkälaatikot odottavat tapetointia
ja pieni lipasto korjausliimausta
ja uudelleenmaalaamista huomattavasti hillitymmällä värillä.


Oikeastaan kovalevyn päällä oleva taulu on mieheni hyväntekeväisyysostos.
Ostamalla taulun tuki kehitysmaiden tyttöjen koulunkäyntiä.

Kiviseinään saa taulunkiinnityskoukut vain porakoneen avulla.
Täytyy siis hieman makustella, mikä tulee minnekin.
Työtuoli tarvitsee uuden päällisen, sillä villakangas on kulunut rikki paikoitellen.


Ompelupiste tulee heti tietokoneen vasemmalle puolelle, pöydän leveimpään kohtaan.
Sitä ennen pitää kuitenkin keksiä askartelutarvikkeille säilytystila.



Kirjahylly tapailee jo jonkinnäköistä järjestystä.
Vieressä olevat Elfa-korit ovat vielä miltei tyhjiä.
Koreihin aion sijoittaa keskeneräiset työt, jotta ne ovat helposti saatavilla.


Ja tähän tulee sitten työpiste, jossa teen paperitöitä.


Tästä jatketaan. Ehkäpä ehdin talviloman aikana ommellakin jotakin. Ompelukone on muuten visussa tallessa kirjoituspöydän alla.

Seuraavana päivänä:
Valitettavasti valokuvat ovat rakeisia, sillä otin ne ilman salamavaloa, kynttilänvaloasetuksilla. Valitettavasti myös laatikoiden tapetointi siirtyy siihen saakka, kun saan hankittua liisteriä. Huomasin nimittäin juuri, että tapettiliisteri ei kestä vuosikausien säilyttämistä pilaantumatta. Onneksi on kuitenkin muuta puuhaa, jolla täyttää lomapäivät.






sunnuntai, marraskuu 18, 2007

Matonkudontamahdollisuuksia

Olen viettänyt hiljaiseloa käsityörintamalla. Muilla elämän osa-alueilla on ollut sitäkin vilkkaampaa. En ole ommellut juuri mitään koko syksynä. En ole kutonutkaan. Pikemminkin olen purkanut keskeneräisiä töitä, jotka eivät ole sittenkään miellyttäneet minua. Aika aikaa kutakin. Vielä tulee se aika, kun ehdin taas ryhtyä käsitöiden pariin, kenties jo joululomalla.

Tänään Turun Sanomissa oli räsymatoista laaja artikkeli. Vaikuttaa siltä, että räsymatot ovat yhä enemmän muotia. Rupesi tekemään mieli maton kutomista, mutta eihän minulla ole siihen aikaa. Töiden jälkeen en jaksa lähteä enää minnekään kauemmaksi kutomaan.

Olen kutonut mattoja viimeksi joskus opiskeluaikanani, eli hyvin kauan sitten. Valmiisiin loimiin oli helppo ryhtyä kutomaan. Mitä parasta, mattopuut olivat taloyhtiömme kerhohuoneessa, joten kotoa ei tarvinnut poistua kauaks. Ostin silloin edullisesti tukkuhintaan ison säkin valkoista trikookudetta ja sainkin kudottua yhden leveän maton ja kolme kapeaa käytävänmattoa. Valkoista kudetta jäi jäljelle monta pahvilaatikollista. Monta kertaa muuttaessamme on juolahtanut mieleen, että jos nuokin hävittäisi pois, tulisi muuttokuormaan enemmän tilaa. En kuitenkaan ole halunnut heittää kuteita menemään, rahan arvoista tavaraa. Sitä paitsi koko ajan olen ollut sitä mieltä, että vielä joskus paukuttelen jäljelle jääneet kuteet matoiksi. Valkoisille matoille on aina tilaa, ihan missä vain.

Koska olen ihan varma, että hukkaan kuitenkin Turun Sanomien artikkelin siihen mennessä, kun kutominen tulee minulle ajankohtaiseksi, pistän muistiin osoitteet tänne omaan blogiini, jossa kaikki muistamisen arvoiset asiat tuntuvat parhaiten säilyvän tallessa.


Turun kaupungin käsityöneuvontapiste, Peltolantie 2 (avoinna ma klo 12 -20, ti klo 9 - 20, pe klo 9 - 18)
Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen käsityökeskus, Mestarinkatu 2 B (avoinna ma 9- 18, ti - pe 9 - 17)


P.S. Ja sitten hieman purnausta. Näyttää siltä, että kaikkialla, minne asetummekin asumaan, paikallislehtien toimituksissa oletetaan, että lehtiä lukevat ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat asustelleet paikkakunnalla koko ikänsä. Niin täälläkin päin Suomea! Luin juuri ihan kohtuullisen kokoisen uutisen uudesta kirpputorista, joka on kamalan suosittu ja joka on avattu entiseen TV-tehtaaseen. Tietenkin minäkin olisin halunnut mennä katsomaan sitä, mutta kun osoitetta ei löytynyt mistään. Niin jäi tutustumatta tähän kirpputorien kaunokaiseen, ainakin siihen saakka kunnes saan ongituksi osoitteen. Paikka on niin uusi, ettei nettikään tuntenut sitä. Pitänee kysyä työkavereilta, jos joku sattuisi tietämään, missä entinen tehdas sijaitsee.

sunnuntai, syyskuu 09, 2007

Vain rumat ne vaatteilla koreilevat


Villatakin oikea etukappale. Yleensä aloitan villatakin neulomisen takakappaleesta, mutta tällä kertaa aloitin etukappaleesta. Villatakin malli on oma ja Serpentiinit-palmikkoneule poimin Neulojan käsikirjasta. Villatakkiin tulee normaalipituiset hihat, v-kaula-aukko ja vetoketjukiinnitys.



Vielä siinä vaiheessa, kun aloitin oman käsityöblogini, ihmettelin ihan vakavissani, mitä ihmiset tekevät kymmenillä villatakeilla ja -sukilla. Olin vahvasti sitä mieltä, että yhdet villasukat talvessa riittävät aivan hyvin. Sitten kun sukat kuluvat puhki, voi tietenkin neuloa toiset tilalle, mutta että kymmenet - silkkaa tuhlausta! Samoin ajattelin villatakeista. Eihän villatakkeja tarvitse paria kolmea enempää, koska niitä puetaan päälle yksi kerrallaan ja hyvä takki ei kulu itkemälläkään.

No, se oli silloin se. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt neulebloggaajien syvimmän olemuksen: mitä useampi sukkapari ja villatakki löytyy kaapista, sitä onnellisempi olen. Tosin sukkia en ole vielä neulonut, sillä aloitin villatakeista.

Mitä enemmän selaan neulebloggaajien sivuja, sitä enemmän himoitsen alpakka- ja silkkilankoja ym. ihanuuksia, joita löytyy vain nettikaupoissa. Tarkoitukseni on kuitenkin ensin päästä alennuslaareista haalimistani villasekoitelangoista - kuinkas muuten kuin neulomalla ne pois kerinä kuljeksimasta. Niin sai alkunsa myös tämä luonnonvalkoinen villatakki. Vuosi sitten haksahdin alennuslankaan, jossa on villaa 75 % ja 25 % polyamidia. Langasta olisi voinut neuloa sukkiakin, mutta minun teki mieli reipashenkistä villatakkia, joka sopii arkikäyttöön. Sitä paitsi olin ostanut viime talvena luonnonvalkoisen neulehameen, johon tarvitsen yläosan. Jos kyllästyn langan luonnonvalkoisuuteen, heitän sekä villatakin että neulehameen väripataan.

sunnuntai, syyskuu 02, 2007

Kesä tuli ja meni

Huh, hetki sitten koin jännittyksen hetkiä. En nimittäin muistanutkaan heti käyttäjätunnusta. Niin siinä voi käydä, kun ei bloggaa aikoihin.

Kesällä tosiaankin tuli päivitettyä käsityöblogia erittäin huonosti, sillä kiinnostuksen kohteet olivat jossakin muualla kuin käsitöissä. Talo valmistuu vähitellen. Lomat on vietetty ja töissäkin on tullut oltua jo jonkin aikaa.



Viime viikolla leikkasin farkkuhameen ja viikonlopulla ompelin hameen kasaan. Käytin ikivanhaa Suuren suomalaisen käsityölehden kaavoja (9/2005). Jätin kuitenkin vyötärökaitaleen pois.


Farkkuhame joustavasta farkkukankaasta
tuli maksamaan noin kympin.


Kaavat.
Huomaa epäsymmetriset leikkaukset.

Farkkukankaan ostin Eurokankaasta. Nuorempi lapsi oli mukana, ja hänen mielestään kangas oli juuri minun näköiseni. Kangas maksoi muistaakseni 8 €, hame tuli siis maksamaan 10 €, ilman työpalkkiota - ei yhtään hullumpaa vapaa-ajan hameeksi. Tosin taidan heti huomenna laittaa hameen töihin päälleni. Joustava farkkukangas tuntuu mukavalta päällä.

Oikeastaan ompelin farkkuhameen nähdäkseni kaavojen toimivuuden. Aion nimittäin tehdä kaavoilla hieman juhlavamman hameen. Meillä on taas sukujuhlia tiedossa, ja tällä kertaa ajattelin aloittaa ompelukset ajoissa, jotta ompelemisestakin tulisi jotakin. Tänä kesänähän minulle on käynyt niin, että ompelukset ovat jääneet lähinnä aikomuksiksi tai keskeneräisiksi.
Marjapuuron värinen pellavahame ja siihen sopiva yläosa jäivät keskeneräisiksi, sillä töiden alettua keräsin ompelukseni laatikoihin. Ei paljon puuttuisi, niin asu olisi valmis.

Kesällä värjäsin hieman kankaita. Kokeilin aurinkotekniikkaa. Aion kuitenkin painaa kankaille kuvioita, joten esittelen kankaat myöhemmin. Samoin olen kaivanut puikot ja langat esille. Yksi villatakki olisi kaulusta ja kokoamista vailla valmis. Eilen illalla kuitenkin aloitin uuden villatakin, sillä en muista enää villatakin kaulukseen tulevan pitsineuleen ohjetta enkä tietenkään löytänyt ohjettakaan. - Siivotessahan ne hukkaan joutuneet löytyvät yleensä. Tarvitseekin varmaan ruveta taas järjestelemään ohjelehtiä.

maanantai, heinäkuu 02, 2007

Minnekäs se kesäkuu hävisi?

Käsityöblogini on jäänyt miltei unholaan, sillä ei ole pahemmin ollut päivittämisen aihettakaan.
Käsityörintamalla on nimittäin ollut enimmäkseen hiljaiseloa. Olen sairastellut jonkin verran enkä ole jaksanut pahemmin ommella. Tietenkään en ruvennut ompelemaan uutta mekkoa poikani lakkiaisiin vaan turvauduin varasuunnitelmaan, mikä osoittautuikin ihan toimivaksi ratkaisuksi. (En esittele kuitenkaan vaatekokonaisuuttani, sillä se on yhdistelmä aikaisemmin 0mpelemaani ja kaupasta ostettua.) Ompelin kesäkuussa sentään valmiiksi yhden pellavaisen hameen, johon olen tyytyväinen, sekä topin, johon en ole tyytyväinen.

(kuva hameesta tulee tähän)


Topin kuvaa en laita blogiini, sillä toppi on totaalisen epäonnistunut. Puran sen ja käytän palat johonkin muuhun tarkoitukseen.

Suunnitelmia on sitten sitäkin enemmän. Olen myös jäljentänyt tukun kaavoja, joiden mukaan pitäisi ommella lisää kesävaatteita: sortsit tai kesähousut, muutama kesämekko sekä hame olisi suunnitelmissa. Katsotaan sitten, mitä ehdin tehdä. Olisi nimittäin mukava oleskella myös ulkona. Talonrakennus on nimittäin siinä vaiheessa, että voisi tehdä hieman pihatöitäkin. Muuttamaan pääsemme kuitenkin vasta aikaisintaan syksyllä. Joten jos ommella haluan, minun pitää ommella nyt. Myöhemmin ei ehdi.

Yksi kiireinen juttu olisi. Me olemme menossa oopperajuhliin Savonlinnaan, minun tekisi mieli ommella itse pukuni. Mitähän oopperaan pitäisi pukea päälle? Kävisikö jokin kotelomekon tapainen vaate? Mitä sen päälle voisi pukea?

Minulla on mustaa, tumman marjapuuron väristä sekä valkoista pellavaa. Minulla on myös vaalean marjapuuron väristä raakasilkkiä (joka taitaa olla kuitenkin liian talvinen kangas) Minulla on tummanpunaista ja harmaata pitsiä.




Kankaat vasemmalta oikealle:
musta pellava (3 m), punamusta ohut pellava (loimet mustat, kuteet punaiset, on jokin merkkikangas, 2,5 m) tumma marjapuuron värinen (melkein 3 m) pellavasekoitekangas. musta pellava (2,5 m), vaalean marjapuuron värinen raakapellava( noin 1,5 m).
Valkoista pellavaa en löytänytkään kuvaan, mutta sitäkin on riittävästi.





Punainen pitsikangas on ryhdikästä, mutta sitä on vähän.
Väri miellyttää minua, mutta onko pitsi liian mummomaista?


Musta pitsi on lirua ja sitäkin on aika vähän.
Siitä saisi korkeintaan boleron.
Polttopainetut kuviot olivat muotia muutama vuosi sitten.



Punaiseen taitettua harmaata pitsiä on runsaasti,
muistaakseni kolmatta metriä.
Laskeutuvuudeltaan se asettuu punaisen ja mustan välille.



Ongelmana on se, että minä pidän kaikista näistä kankaista, enkä osaa valita.

Saisikohan näistä kankaista jotakin päällepantavaa, vai pitäisikö käydä jälleen kangaskaupassa? Eurokankaassakin näytti sopivasti olevan alennusmyynti.

Olisiko ideoita?


keskiviikko, toukokuu 30, 2007

Uusi kesämekko / A new summer dress




Tässäpä on vasta valmiiksi saamani kietaisumallinen kesämekko. Ompelin mekon Eurokankaasta keväällä ostamastani ohuesta puuvillasta. Helma yltää polveen saakka. Malli on Moda 6/2006 -lehdestä itselleni sopivaksi muokattuna. Mekko on miellyttävä päällä. Lievästi kellottuva helma antaa liikkumisen väljyyttä ja suora helma (päinvastoin kuin kuvasta voisi päätellä - minun mallinukkeni rupesi lakkoilemaan, joten jouduin virittämään mekon vaatepuulle) on tarpeeksi tavanomainen kelvatakseen minulle vaikka jokapäiväiseen käyttöön.

Mekko on ensimmäinen Modan kaavoilla ompelemani. Modan malleja, ja yleensä suomalaisten käsityölehtien malleja, on aika usein moitittu huonosti istuviksi. Minä olen kuitenkin tottunut siihen, että joudun muuttamaan kaikkia kaavoja itselleni sopiviksi. Nimittäin suomalaisia kaavastandardeja luotaessa ei ole otettu huomioon minun eriparista olemustani (lyhyt, lanteva, rintava ja ylöspäin kapeneva). Ehkäpä vartalotyyppini sopiikin parhaiten saksalaisiin standardeihin, esimerkiksi Burdan kaavoihin. Sovittamalla kuitenkin saa melkein kaikensorttiset kaavat itselleen sopivaksi. Pitää vain tuntea omat mittasuhteensa ja tietää, mikä pukee minkinlaista vartaloa.

Kangasta on jäljellä vielä pari metriä, mikä on mielestäni oikein mukava juttu. Kangas on nimittäin hyvälaatuista. Ohuudestaan huolimatta kangas ei rypistynyt juuri lainkaan.

Vielä pitäisi ommella esikoisen lakkiaisiin juhlamekko. Ensin pitäisi kuitenkin päättää, mistä kankaasta ja minkä mallinen. Olisi aika monta vaihtoehtoa. Tässä onkin peräti kaksi päivää ja kolme yötä aikaa. On minulla myös varasuunnitelma, mikäli en ehdikään ompelemaan mekkoa valmiiksi.

My new cotton summerdress. I have to change every pattern more suitable for my, because of my body and the Scandinavian clothing standards are not equal. Perhaps I remind more German female type, beeing quite short with wide hip and breast.

Next Saturday m
y son is going to graduate in a upper secondary school I have two days and three nights to sew my dress to the examination party. Of course I have a dress in reserve.

perjantai, toukokuu 11, 2007

Arpajaisvoitto ja äitienpäivä

Haluan toivottaa lämminhenkistä äitienpäivää ja kaunista kevätviikonloppua kaikille lukijoilleni tämän kuvan myötä.

Tällaisen liinan TilkkuKaija voitti.
This tablerunner is for TilkkuKaija.



Lähetin arpajaisvoittopaketin TilkkuKaijalle, joten ei varmaankaan haittaa, että julkaisen blogissani kuvan voitosta jo tässä vaiheessa.

Tein applikaatiotyön American Patchwork -lehdestä aikoinaan kopioimani kaitaliinamallin mukaan. Myös minun työni sopii kaitaliinaksi tai vaikkapa seinälle, ihan oman harkinnan mukaan. Alkuperäinen työ oli sinisävyinen ja kirjailtu kokonaan käsin, mutta minä tikkasin ja kirjailin työn kokonaan koneella. Käytin neljää eri punaista sävyä sekä yhtä vihreää sävyä.

Pidin työtä haastavana, sillä en ole aikaisemmin tehnyt tämäntapaista työtä. Työ kuitenkin tekijäänsä neuvoo. Mitä enemmän käytän uuden koneeni ohjelmia, sitä varmemmaksi tulen. Pidän mallista niin paljon, että tein myös omalle äidilleni samanlaisen työn äitienpäivälahjaksi. Ei varmaan haittaa, että kerron hänen lahjastaan tässä näin julkisesti, sillä äitini ei seuraa blogiani, vaikka hän toimiikin toisinaan ateljeekriitikkonani. Aloitin itsellenikin samanlaisen liinan teon, mutta se on vielä keskeneräinen muiden kiireiden vuoksi. Teen sen valmiiksi, kunhan ehdin.

sunnuntai, toukokuu 06, 2007

Arvontaa!

Johan on ollut mutkia matkassa tämän arvonnan kanssa.

Ensin oikea elämä haittaa bloggaamista, sitten Bloggeri ei meinaa päästää minua omaan blogiini. Koko iltana ei edes kommenttiosastolle pystynyt jättämään kommenttia.

Tässä nyt kuitenkin kuvaraportti virallisista arpajaisista:





Askartelin kolmetoista arpalippua jälkiruokakulhoon ja sekoitin laput huolellisesti. Virallisena onnettarena toimi nuorempi poikani, joka sekoitti laput uudelleen ennen kuin nosti yhden lapuista.




Ja kas! Arpaonni suosi 12. kommentin kirjoittanutta TilkkuKaijaa!

Onnea TilkkuKaija!

TilkkuKaija, laitathan yhteystietosi minulle sähköpostitse osoitteella Kangastuksia(ättä)gmail.com, jotta voin lähettää sinulle lupaamani yllätyspalkinnon.

Laitan valokuvan myös arpajaisvoitosta, mutta se saa jäädä seuraavaan postaukseen.

lauantai, huhtikuu 28, 2007

Iloista vappua!



Iloista vappua!


Paistakoon päivä teille kaikille yhtä kirkkaasti kuin nämä leskenlehdet tien penkalla.

*****

Muistattehan myös arpajaiset. Voit osallistua arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka, eli vielä kaksi vuorokautta. Arvon voittajan sitten vapun jälkeen, kun palaan takaisin netin ääreen.





tiistai, huhtikuu 24, 2007

Harjoittelu tekee mestarin/Practising something new

Artful Quilters Web Ring'in blogeista olen tällä hetkellä ihastunut erityisesti Little Fish Creation -blogin moderniin applikointitekniikkaan. Kuviokangas kiinnitetään liimakankaan avulla pohjakankaaseen, minkä jälkeen kankaat tikataan yhteen.


Itse en ole vielä valmis täysin abstrakteihin kuvioihin, joten kokeilin huvikseni tyylitellyn kukkakuvion ompelemista. Piirsin liimakankaan taakse vapaalla kädellä melko tavanomaisen sakarakuvion, minkä leikkasin ja tikkasin napinläpitikkauksella pohjakankaaseen. Täysin musta pohjakangas kaipasi mielestäni jotakin punaista. Niinpä sain hyvän syyn harjoitella vapaata tikkausta. Olen näköjään ehtinyt unohtaa joulukuusta saamani ohjauksen. Joudun käymään ompelukoneliikkeessä kysymässä, kuinka BSR-laite asennetaan oikeaoppisesti saadakseni tikistä tasalaatuista.




Napinläpitikit osuvat kohdalleen, mutta BSR:n käyttö on unohtunut kokonaan.
Buttonhole stiches are quite easy, but not free quilting with BSR-equipment.



I like Artful Quilters Web Ring blogs and nowadays particularly modern aplication technique of Little Fish Creation. I'd like to try this technique but now I liked to try to aplique a quite ordinary flower shape with my new sewing machine using oldfashioned buttonhole stitches and free quilting stiches with BSR (Bernina stich regulator). I noticed that I have to visit the shop where I bought the sewing machine to ask, how to use the BSR correctly, because I have forgotten it.




******



Muistattehan myös arpajaiset. Osallistut arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka.



perjantai, huhtikuu 20, 2007

Käsityöohjelmia

Tällä kertaa minulla en aio esitellä omia käsitöitäni, vaikka niitäkin kyllä olisi, vaan kertoa toisten käsitöistä. Nimittäin Turku-TV:ssä näytetään Opi ja harrasta -nimistä käsityöaiheista ohjelmaa. Ohjelmaa näytetään perjantaisin klo 18 ja 20.30 sekä lauantaisin 20.15

Ensimmäisessä näkemässäni jaksossa neuvottiin silkkipainotekniikan niksejä. Tänään näytettiin, kuinka kudotaan kangaspuilla. Ohjelma sopii aloittelijoiden lisäksi niille edistyneille käsityönharrastajille, joiden mielestä on hauska seurata käsitöistä innostuneita ihmisiä työn touhussa.

Mielestäni televisiossa voisi näyttää enemmänkin käsityöaiheisia ohjelmia, jotta mahdollisimman moni voisi tutustua uusiin harrastusmahdollisuuksiin. Samalla jo ennestään käsitöitä harrastavat saisivat virikkeitä ja ideoita omiin töihinsä, esimerkiksi uusia työskentelytekniikoita.

***

Olen lukenut käsityöaiheisia blogeja 2 - 3 vuotta, siis kauemmin kuin olen pitänyt omaa käsityöblogiani. Ilokseni olen huomannut, että käsityöblogeja yhdistää yksi merkittävä asia, nimittäin omien töiden arvostaminen ja vielä laajemmin, yleensä käsitöiden arvostaminen. Minusta on hienoa, että suuri joukko käsityöharrastajia esittelee blogeissaan omia töitään ja keskustelevat keskenään. Tätä trendiä haluan itsekin jatkaa.

Ollaan ylpeitä itsestämme! :)

****
Muistattehan myös arpajaiset. Osallistut arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka.

****

Olen miettinyt, pitäisikö minun sittenkin paljastaa yllätyslahja edeltä käsin tai ainakin vilauttaa sitä vähän. Samanlaista tämä on myös ennen joulua. On kiva järjestää jouluyllätyksiä ja -salaisuuksia, mutta en millään jaksaisi olla paljastamatta yllätystä ennen aikojaan.

Tähän mennessä saamissani kommenteissa onkin aistittavissa halu nostaa kotimaisten käsitöiden arvostusta, mitä pidän erittäin tärkeänä. Hyvin tehty käsityö on parhaimmillaan kuin kallisarvoinen aarre: kaunis, persoonallinen, ainutlaatuinen, usein myös käytännöllinen - jopa taideteos.







torstai, huhtikuu 19, 2007

Minun peitto! / My quilt!

Vihdoinkin sain valmiiksi Ruusutarha-tilkkupeittoni. Sain ommeltua reunuksen viimeiset pistot tänään, ja olen tosi tyytyväinen. Onhan peitto ihan ensimmäinen oma peittoni.

At last my Rsoegarden-quilt is finished. I made my last stiches to the border earlier today, and now I'm pleased. It is my very first quilt for myself.


Ruusutarha kevätauringossa.
Rosegarden at spring sunshine.




Kokeilin, miltä täkki näyttää sohvan päällä, mutta en pitänyt näkemästäni.
I liked to see the quilt, how it looks like on sofa, but I did not like the view.





Luultavasti pidän peittoa torkkupeittona sohvan reunalla.
Voisi olla mukavaa käpertyä peiton sisään televisiota katsoessa.

I keep the quilt on the sofa as a nap quilt.
It would be nice to wrap myself up and watch TV.


*****


TilkkuSatu neuvoi minua, miten värjätty kangas voidaan paistaa: Kankaat kääritään vanhaan lakanaan noin puoleksi tunniksi 100-asteiseen uuniin.

Koska minulla ei ollut sopivaa vanhaa lakanaa, käärin kankaan löyhästi leivinpaperin sisään. Kankaasta tuli ihan hyvä.

Myöhemmin löysin sattumalta kirjastosta kirjan, joka käsitteli kankaanvärjäystä. Kirjassa annettiin kaksi neuvoa, kuinka väri voidaan kiinnittää. Värin voi kiinnittää lämpökaapissa (kai tarkoitettiin kuivauskaappia?). Kangas ripustetaan 120-130 -aseteiseen kaappiin noin kymmeksi minuutiksi. Myös kankaan lämmittävällä mankelilla voidaan kiinnittää väri. Kangas pitää antaa olla mankelissa noin kahdeksan kierrosta.

Uunissa paistaminen tuntuu tällä hetkellä kätevimmältä, sillä meillä ei ole kuivauskaappia eikä mankelia.

Värjättyä ja paistettua kangasta ei saa pestä viikkoon värin kiinnittämisen jälkeen, jotta väri kiinnittyy kunnolla kankaaseen.



TilkkuSatu advised me how to bake dyed fabric in oven: Take old sheet and put the dyed fabric and make a packet. Put the packet in oven with about 100 C degrees keep it there about half an hour.

I tried TilkkuSatus advice but I made the packet with the baking paper, and it worked.

Later at library I found a book about dyeing and printing fabric. I found the advice to fix the dyeing color in some kind of electric cabinet drier with 120 - 130 C degrees about ten minutes. I found also the advice to use the electric mangel with heat. About eight rounds is enough for the colour fixing.

I also found very important advice to not wash the dyed and fabric immediately after fixing the colour but wait one week, because of colour fixing properly.

*****


Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla
maanantain 9.4. postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea. On ilahduttavaa huomata, että tilkkutöitä tunnetaan ja niitä arvostetaan.

Kaipaan edelleenkin juuri sinun mielipidettäsi.












torstai, huhtikuu 12, 2007

Lisää värjäyskokeiluja/ An another dyeing experiement



Tässäpä tämä ikävänvärinen turkoosi kangas nyt on käsiteltynä kahdella eri sinisellä sekä runsaalla kourallisella suolaa! Olen tulokseen melkoisen tyytyväinen.

Here you are! The dull turquoise fabric has changed to beautiful blueish turqoise fabric with spots maden with salt treatment.





Tässä kangas on lähikuvassa.
And here is fabric in close-up.




Ja tässä vielä kuva värjäysprosessista.
And here fabric is in process.


Värjäsin kankaan eilen, joten kangas on jo kuiva, ja väri pitäisi saada kiinnitettyä pintaan. Edellisellä kerralla silitin kankaan, mutta kärsivällisyyteni ei riitä liki kolmen metrin kankaan niin huolelliseen silittämiseen, että saisin värin pysymään pinnassa.

Olen kuullut, että kangasvärin voi kiinnittää paistamalla ihan tavallisessa uunissa. Silitysraudan kolme pistettä vastaa 200 astetta, mutta tuskin puuvillakangasta kuitenkaan uskaltaa pistää 200-asteiseen uuniin. Niinpä kysynkin teidän mielipidettänne:

  • Millä tavalla paistat kankaasi?
  • Millaisessa lämpötilassa uskaltaisin paistaa puuvillakankaan?
  • Kuinka kauan liki 3-metristä kangasta pitää paistaa?

Yesterday I dyed the fabric, so it is dry enough to fasten the colour. At last time I ironed the fabric, but now I think, I have not patience enough to iron about three meters of fabric so careful, to fasten the colour on fabric.

I have heard, that you can roast the dyeing colour in oven. The three dots on iron means about 200 C degrees, but I dare not to put the cotton fabric on to oven with 200 C degrees.

So I'd like to ask your opinion:
  • How do you roast/bake your dyed fabric in oven.
  • How many degrees is enough for cotton?
  • How long you roast/bake your dyed three-meter-long dyed cotton?

***

Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla
maanantain postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea. On ilahduttavaa huomata, että tilkkutöitä tunnetaan ja niitä arvostetaan.

Kaipaan edelleenkin juuri sinun mielipidettäsi.

keskiviikko, huhtikuu 11, 2007

Kankaanvärjäyskokeiluja/ Fabric Dyeing Experiments

Alussa oli metrikaupalla luonnonvalkoista lakanakangasta. Sitten halusin kokeilla, kuinka kangas taipuu väreihin. Niinpä ostin Dylonin kangasväriä ja värjäsin parin metrin pätkän turkoosiksi. Kuten kuvastakin näkyy, väri ei tarttunut tasaisesti eikä siitä tullut jännittävän kirjavakaan vaan jotakin siltä väliltä. En pidä myöskään pesukonevärjäystä mitenkään ekologisena, koska jouduin pesemään kankaan useasti ennen kuin vakuutuin värin pysyvyydestä.


At first there were meters and meters of natural white cotton fabric. Then I wanted to experiment, how I can fix the fabric more colourful. So I bought Dylon fabric colour for wash machine and dyed turquoise some meters of fabric. But as you see the picture, the dyeing result is not solid, not vivid, but just boring. And the wash machine dyeing is not ecological, because I had to wash the fabric many times until I was sure enough colour is permanent.






Tässä turkoosi kangas luonnonvalossa.
Here the turquoise fabric in daylight.


Seuraavaksi kokeilin Emo-tuotteen emulsiovärejä luonnonvalkoiseen kankaaseen. Sekoitin kahta eri sinistä emulsioon vaaleaksi liuokseksi ja suihkutin väriemulsion kankaalle niin että lopulta kangas oli läpikotaisin märkä. Koska halusin kankaasta täplikkään, sirottelin märän kankaan päälle suolaa.

Then I took some natural white fabric and the fabric emulsion paints. I mixed two kind of blue with emulsion and sprayed it to the fabric. When all the fabric was wet, I strewed some table salt on to the fabric. Result is vivid, white spotted blue fabric, which I like.


Tässä värjätyn kankaan päällä on väripigmentit, emulsio, suihkepullo sekä ruokasuola.
Huomaa kankaan pinnalla oleva suola.
Here on just dyed fabric is colour pigments, emulsion, spray bottle and table salt.
See the strewed salt on the fabric.





Tässä kuvassa suola on vaikuttanut jo jonkin verran.
Here salt has affected a while.





Läheltä juuri värjätty kangas näytti tältä. Suola on jo alkanut vaikuttaa väripintaan.
Nearby just dyed fabric looked like this. The salt affects the colour already.


Kun kangas oli yön aikana kuivunut, silitin pesin sen saadakseni suolan kankaan pinnalta ja varmistuakseni kangasvärin pysyvyydestä. - Suolaa oli kankaassa niin paljon, että siitä jäi valkoinen karsta silitysraudan pintaan. Onneksi suola on vesiliukoista, pesin raudan pohjan vedellä.

When it was dry, I ironed the fabric and and washed it up because to remove the salt on fabric and to be assured the constant of fabric colour. - There had been so much salt on the fabric, that it remaided on the bottom of the iron. But no problem, salt dissolves with water. So I washed up also the bottom of iron



Tältä värjätty ja pesty kangas näyttää luonnonvalossa.
Here the dyed and washed up fabric in daylight.


Seuraavaksi kokeilen, millaisia kuvioita saan emulsiovärin ja suolan avulla turkoosiin kankaaseen.
Next time I’ll experiment, how the sprayed fabric colour emulsion and salt treatment affect the turquoise fabric.


*****

Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla eilisen postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea, mutta vielä kaipaan juuri sinun mielipidettäsi.



maanantai, huhtikuu 09, 2007

Kangastuksia uudistuu

No niin, olen vihdoinkin siirtänyt kaikki vanhat kirjoitukset sekä Kangastuksia Patchworks -pääblogistani että Kangastuksia-sivublogistani tänne saman osoitteen alle. Vielä on kuitenkin paljon tekemistä, mm. linkkilista on vielä kokonaan laatimatta ja kommentit siirtämättä. Linkkilistan laatiminen tässä uudessa Bloggeri-versiossa ei pitäisi olla kovin vaikeaa, mutta kommenttien siirtäminen voi olla vähän hankalampaa, ainakin minun IT-tuntemuksellani tai oikeammin sen puutteen vuoksi.

Suurin syy uudistettuun versioon siirtymiselle olikin juuri linkkilistan vaivaton laatiminen uudessa versiossa. Turhauduin, kun HTML-taitoni olivat niin alkeellisia, että en saanut vanhassa blogiympräistössä olevasta Patchworks-blogistani juuri sellaista kuin halusin.

Blogiuudistuksen kunniaksi haluan järjestää pienet yllätysarpajaiset.

Ilmottaudu kommenttilaatikkoon niin voit voittaa pienen tilkkutyöyllätyksen ihan omaksi.

Kerro myös, millainen tilkkutyö olisi sinun unelmien tilkkutyösi:

  • Millaisen tilkkutyön huolisit itsellesi tai lahjaksi? Minkämallinen, -värinen ja -hintainen sopisi sinun makuusi, kotiisi tai kukkarollesi?
  • Onko pääpaino kauneudella vai käytännöllisyydellä, kun valitset tilkkutyötä? Kuinka paljon hinta ratkaisee ostopäätökseesi?
  • Millaisesta tilkkutyöstä et missään nimessä pidä?
  • Mitä muuta vaadit hyvältä tilkkutyöltä kuin sen, että se on hyvälaatuinen ja kestää myös vesipesun?
Aikaa arpajaisiin osallistumiseen on koko huhtikuun ajan.


20.4. Muistakaahan laittaa myös jokin nimimerkki (ja mahdollinen blogiosoite) kommenttiinne. Näin on helpompi toimittaa aikanaan arpajaisvoittokin perille. :)


lauantai, huhtikuu 07, 2007

April 04, 2007 Lisää uusia tyynyjä / More new pillow cases




Ompelin lisää tyynyjä. I sew more pillow cases.




Tässä tummansininen versio poseeraa sohvan nurkassa.
Here the dark blue version of my pillow case.




Ja beige. And tan version.



Ja tässä kolmikko poseeraa yhteiskuvassa.
And here they are, all three together.



Eikä tässä kaikki. Pöydällä on lisää samanmoisia. Myös uusia tyynyideoita odottaa toteuttamistaan.

And there is some more pillow cases in my desk. Also I have some new ideas of pillow cases are waiting for fulfilling.


*****


Olen uusimassa blogiani. Siirrän Kangastuksia Patchworks -blogin sekä Kangastuksia-blogin saman osoitteen alle. Tästä voi seurata haamupostauksia, mistä esitän pahoitteluni etukäteen.

I'm going to put my Kangastuksia Patchworks -blog and Kangastuksia -blog together to the same www-adress. Sorry about the ghost posts.

Labels: , , , , , , , , ,

April 02, 2007 Tyynyä pukkaa/ New pillowcases



Surautin tässä muutamia tyynynpäällisiä. Kaikissa tyynynpäällisissä on sama idea, nimittäin Mosaik Crazy-tekniikka. Väriyhdistelmät vaihtelevat hieman, mutta yleissävy on kuitenkin sininen.

I sew some new pillowcases with the same idea, Mosaik Crazy- technique. All the pillowcases are blue and bluish, with different fabrics.



Tässä on vaaleansininen kaunistus.
Here you are, the light blue beauty.



Ja tässä tyyny takaa. Huomaa, nappien väliaikainen kiinnitys nuppineuloilla. Piti nimittäin saada äkkiä valokuvat blogiini.

And here is the backside of pillowcase. See the buttons temporary fixed with the pins. I liked to put the photos quickly in my blog.


Labels: , , , , , , ,

March 28, 2007 Pöytäliinaa tuunaamassa/ Recycling the table cloth




Olen aina ihastellut, kuinka kierrätysmateriaalia hyödynnetään tilkkutöissäkin. Tarvitsee vain kulkea silmät auki ja mieli avoinna.

Eilen löysinkin kirpputorilta kivan näköisen sinisellä langalla käsin kirjotun pellavaliinan, jossa on nyplätty pitsi. Liina oli miltei virheetön, vain pieni reikä yhdessä reunassa. Liinan voisi tietysti käyttää sellaisenaan, liinana. Reiän voisi peittää jollakin esineellä.

I have always liked recycling even with quilting. All you need is open mind and eyes.

At yesterday I found at fleamarket a small linen tablecloth with hand embroidery and lace. Almost perfect tablecloth had a tiny mistake, namely hole in one side near the lace. You can use tablecloth as it stands, if you mask the hole somehow, or you can recycle the table cloth.


z
Uusi kirpputorilöytö. Liinan koko on noin 80 cm x 80 cm.
Kuvassa reikä näkyy oikeassa laidassa taiteen alapuolella.
My new flea market find. The linen tablecloth is about 80 cm x 80 cm.
You can find the hole in the middle of right side under the foldmark.


Toisaalta siitä saisi tuunattua jotakin uutta. Tarvitaan vain suunnitelma, sakset ja vähän lisää pellavakangasta, esimerkiksi luonnonväristä, valkoista ja sinisen eri sävyjä.

But if you like to recycle the table cloth, you need only a good plan, scissors, and some linen, perhaps white and some blue tones.


z

Visualisoidakseni liinan eri käyttömahdollisuuksia taittelin sitä. Miten voisin hyödyntää kahta samankokoista puolikasta?

I needed visual aspects for my plans. So I folded the cloth some way. How I could use two similar parts of table cloth?


z

Mitä käyttöä voisi olla neljällä samankokoisella neliöllä?
Or with four parts?





z

Entäpä jos neliöt leikkaisikin leikkaisikin vielä kolmioiksi?
And if I cut the tablecloth in big triangles.


Kolmioit voisi leikata vielä pienemmiksi kolmioiksi. Väliin erivärisiä pellavakolmioita ja pitsinpaloja.
Then I could cut them even smaller triangles. Between the triangles I could sew some more lace and new linen fabric.


Mitä muuta liinasta voisi tehdä kuin isomman pöytäliinan tai pari pienempää? Kenties tyynynpäällisiä? Tai ehkä paremmansorttisen esiliinan? Vai piilottaisinko sittenkin sakset tältäkin liinalta?

What I could make? - one bigger tablecloth with recycling idea, or some smaller tablecloths? Or some pillow cases? Or a fine apron?

Or is it better to hide the scissors even in this case.





Labels: , , , , , ,

March 23, 2007 Hame/Skirt







Klikkaa kuvaa suuremmaksi nähdäksesi kaavan hauskan idean.
Please, click the photo, and see the nonsymmetric idea of pattern.



Tilkkutöiden tekeminen on ollut hieman jäissä viime aikoina. Luulen kuitenkin, että siihen tulee muutoksia, sillä innostuin ottamaan taas ompelukoneen esille, ja päässäni pyörii monta uutta ideaa, jotka odottavat toteuttamista.

Ompelin Eurokankaasta talvella ostamastani vihreästä kankaasta itselleni puolihameen. Kaavat ovat Ottobren uusimmasta lehdestä (2/2007). Kangasta kului noin 1½ metriä, sillä helman keskiosassa on epäsymmetrinen leikkaus ja alaosa on lievästi kellottuva. Hame yltää polven alapuolelle. Kangas on hieman joustavaa, joten sain opetella uuden koneeni hienouksia. Ilokseni havaitsin, etten tarvitsekaan saumuria, en ainakaan vähään aikaan, koska koneessa on monta hyvää jousto-ommelta.

Hame tarvitsee vielä sopivan yläosan. Olen jo leikannut sen. Kohta rupean ompelemaan sitä.


I haven't had a inspiration to make patchworks, but it is going to change, I think. I have many new quilting ideas waiting for me to make them real.

I took my sewing machine available on the table, and I sew the skirt.

Pattern of m
y new skirt is in Ottobre 2/2007. Please, click the photo, and see the nonsymmetric idea of pattern.

I'm going to sew top, too. Very soon!


Labels: , , ,


// posted by Kangastuksia @ 14:32:00 2 Comments

March, 17, 2007 Messutuliaisia




Kävin lauantaina Turun käsityö- ja sisustusmessuilla sekä taide - ja antiikkimessuilla, kun kerran samalla lipulla pääsi. Messukeskuksessa ei tällä kertaa ollut yhtä kamalaa tungosta kuin syksyllä. Käsityöyrityksiäkin oli syksyistä vähemmän. Löysin kuitenkin itselleni paljon hauskaa ja hyödyllistä.

Ostin kolme puista rintaneulaa. Firma on uusi ilmajokinen yritys.

Löysin itselleni monitoimi-ihmelaukun, johon sopii kännykkä, rahat, luottokortit ja kynällekin on varattu paikka. Silti laukku on kaunis ja aitoa nahkaa. Hintakin oli kohdallaan. Kukkarossa on sekä olkahihna että mahdollisuus pujottaa vyöhön.

Ostin neljän pussillisen verran värimultaa, kirkasta ja turkoosia.

Löysin käsityökirjoja: tilkkutyökirjoja, sukkahousuenkelikirjan sekä värjäämisestä kertovan kirjan. Osa kirjoista on norjaksi. Osaan ruotsia kohtuullisesti, joten arvelen saavani selvää ohjeista. Sitä paitsi kuvat ovat selkeitä, ja niitä tutkimalla varmaan selvitän pahimmat ongelmat.
Ostin grafiikanlehden kokkolalaiselta taiteilijalta. Lupasin käydä hänen ateljeellaan, kun seuraavan kerran käymme Kokolassa kyläilemässä. Halusin grafiikanlehden kehystämättömänä, sillä pidän siitä, että tauluissa on samantyyliset kehykset.

Tunsin oloni onnekkaaksi, kun löysin 6 mm:n pyöröpuikot. Tarvitsen niitä petrolin väriseen villatakkiin. Ostin myös kierrosmittarit, pitsihaarukan (olen joskus nuoruudessani omistanut sellaisen, mutta tietenkään se ei ole enää tallessa) sekä kukkapitsihökötyksen, jolle en tiedä virallista suomenkielistä nimeä. Tiedän kuitenkin, miten se toimii.

Taide-ja antiikkimessuilla näin monta hyvännäköistä huonekalua ja sisustusesinettä. Myös lasiesineet kiinnostavat minua. Näin myös sellaisia esineitä, joita on minulla itselläni. Hämmästelin, kuinka arvokkaita ne ovat. Näyttää siltä, että Laila Zinkin Kupittaan tehtaalle suunnittelemat naisaiheiset tuotteet ovat nyt todella suosittuja.



Kuvaa “http://riemun.huuto.net/auctionimages/d/18/588b339ab39a564c8ac26d818a24b-medium.jpg” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.

Vilkuilin taulujakin. Jotkut taulumaakarit eivät innosta, toiset taas sitäkin enemmän. Toisissa tauluissa maksoi ihan selvästi tekijän nimi.

Labels:


// posted by Kangastuksia @ 21:48:00 0 Comments

March 03, 2007Jälleen villatakkeja/ cardigans again




Kudoin punaista villatakkia talvilomaviikolla kainaloihin saakka. Sitten huomasin, että takista tuleekin minulle aivan liian suuri. Joudun purkamaan sen uudelleen. Lisäksi huomasin, että takki ei tulisi ikinä istumaan päälläni kauniisti, mikäli neuloisin sen pyöröpuikoilla ilman vyötärökavennuksia. En saisi kuitenkaan pitsineuletta kylliksi kauniiksi kavennusten kohdalle. Niinpä pitää ottaa lusikka kauniisti käteen ja ruveta kutomaan etu- ja takakappaleet erikseen. Mieluummin siis kärsin sivusaumojen ompelun vaivan kuin katselen rumasti hyppelehtiviä pitsikuvioita kainalon alla.

Purkaminen on todella ikävää. Niinpä olen lykännyt sitä toistaiseksi.

At winter vacation I knitted the red cardigan to the armpit. Then I noticed, that the cardigan is too big for me. I must undo it again. I learned too, that cardigan never will be beautiful on me, if I knitted the parts together without the waist narrows. And the lace will be spoiled because of narrows. So I must knit the cardigan parts separately, and then the cardigan will be nice.

I do not like undoing, but now it is necessary.


Liian suuri punainen villatakkini, joka on saanut purkutuomion.
Too big red gardigan waiting for reknitting.



Olen himoinnut petrolinsinistä villalankaa syksystä saakka. Jostakin syystä en kuitenkaan ole osunut sellaiseen kauppaan, jossa petrolia löytyisi. Nyt sitten lykästi, ja vielä omassa ruokakaupassani. Hamstrasin kaikki kahdeksan Aino-kerää itselleni ja rupesin vääntämään uutta villatakkia. Tällä kertaa teen etu- ja takakappaleet erikseen. Kuvassa on villatakin takakappale. Neule edistyy kivasti isoilla puikoilla. Kudon myös töissä kaikilla mahdollisilla tauoilla. Eipähän tule ryystettyä kahvia eikä mussutettua pullaa, kun kilkuttelen puikoilla. Kutominen on siis hyvä laihdutuslääkekin!

Nappasin villatakin pitsineuleen uusimmasta Modasta. Minulla on ollut aikoinaan harmaa mohairneule, jossa on samanlainen pitsineulos, ja silloin jo halusin oppia neulomaan tätä pitsiä. Nyt osaan!


I have had lust for greenish blue yarn all the winter, but never found the greenish blue yarn enough for me. But some days ago I was really lucky and found the suitable wool yarn in my daily grocery! So I bought all eight yarn balls and started to knit the another cardigan for me. It is very easy and quick to knit thick wool with big sticks. And I knit at work, too. When the other drink coffee and eat cakes, I only knit. So knitting is really healthy loosing weight medicine, too!

I took the lace at, the newest Moda, Finnish handicraft magazine. I have had a pullover with same kind of lace. Even then I wanted to learn to knit the lace, and now I can!



Petrolinsinisen villatakin takakappale.
Greenish blue gardigan at back.


Aion tehdä myös etupuolelle mallin mukaisen pitsineuleen. Haluaisin kuitenkin tehdä vähän vetävämmän etuosan, ehkä yritän tehdä eteen viistot reunat. Viistoaminen pitää kuitenkin tehdä vasta pitsireunan jälkeen, joten jännitän jo edeltä käsin, osaanko tehdä juuri sellaisen etumuksen kuin mielessäni näen.



Idean petrolinväriseen villatakkiin nappasin uusimmasta Modasta. Alkuperäinen neule on ohutta puuvillaa.
The idea of my greenish blue cardigan is from handicraft magazine. The original cardigan is maden thinner yarn than my own.



En pidä myöskään mallin lyhyistä ja kapeista hihoista, joten siihenkin tulee muutoksia. Onneksi en yleensäkään tee ohjeiden mukaan vaan käytän mallikuvia vain ideointiin. Tämäkin malli on tehty ohuesta puuvillalangasta pienillä puikoilla. Minulla taas on paksu villalanka ja isot puikot.

I'm going to knit the lace at front part, too. But I'd like to fix the front suitable for me. I'd like fix the down edge. And I don't like too small sleeves, too. Fortunatelly I'm used to knit without instruction. I only learn the pattern as an idea. Even this pattern is made with thin cotton yarn with thin sticks, but I have thick wool yarn and big sticks.



P.S. Hetki sitten pikkuveljeni toi minulle lahjaksi neulekoneen, jonka hän oli ostanut tuttavaltaan. Kone on vielä paketissa, joten en tiedä vielä, millaisen aarteen sain. Tiedän kuitenkin, että kone on käyttökelpoinen iästään huolimatta. Avaan paketin vasta, kun muutamme isompiin tiloihin. Siihen saakka kudon käsin, vaikka saankin kutomisesta lihasjännitystä ja päänsärkyä.

Some minutes ago my little brother gave me a knitting macine for a gift. He has bought the knitting macine from his friend. My new treasure will stay because I have no space to use it, but later in our new house. I know, that knitting macine is usable but old and that is enough for me.




Labels: , , , ,



February, 22, 2007 Villatakkia pukkaa / Cardigan for me






Tarvitsen ihan tavallisia käyttöneuleita, omaperäisiä ja itselleni sopivia. Siinä siis hyvä syy kutoa itselleen. Toinen hyvä syy on se, että saa tehdä jotakin omilla käsillään. Joskus kuitenkin inspiraation odottelu on suorastaan tuskastuttavaa, kuten varmaan edellisestä postauksestanikin voi päätellä. Parahdus täytti tehtävänsä ja keksin yrityksen ja erehdyksen myötä mitä haluan tehdä. Sitten kun inspiraatio vihdoin saapuu, ilo on ylimmillään.

On vielä kolmaskin syy, miksi haluan kutoa enkä esimerkiksi ommella koneella. Lomalaisena haluan varmistaa, että tekeminen kulkee aina mukanani.
Ostin Neulojan käsikirjan kirja-alesta, ensimmäinen alan käsikirja.
I bought Knitting handbook in book sale.



Kirjassa on muutamia kivoja pitsineulemalleja, kuten Lehdet ja Virvatulet, joita aion käyttää tavalla tai toisella.

There are some nice lace, which I want to try, for example Leaves and Will-of-the-wisp




Tässä kokeilin lehtiä selkeänä raitana. Mallitilkkua oli selkeä ja helppo neuloa. Kuviokin näyttää kauniilta.

Here I tried ty knit Leaves. It is easy to knit and it is beautiful pattern.



Tässä toinen kaunis malli, Virvatulet. Kudon kaksinkertaisesta punaisesta puuvillalangasta itselleni villatakkia. En käytä valmiita neuleohjeita muuten kuin suuntaa antavasti.

Lanka viime syksynä alennusmyynnistä ostettu Viola 100% puuvilla, nelosen pyöröpuikot, etu- ja takakappaleet kudotaan yhtä aikaa. Silmukoita 240.

Here is the other beautiful patter, Will-of-the-wisp. I knit cardigan for me and use douple red cotton yarn. I don't use the ready patterns but patterns of my own.

Yarn red doubled Viola 100 % cotton, sticks number 4, the front and back pieces together.


Labels: , ,


// posted by Kangastuksia @ 19:37:00 0 Comments

February 09, 2007 Lapaset lapselle/Mittens for my son

09/02/07

Lapaset lapselle
Mittens for my son



Lapaset kaksinkertaista Jussi-lankaa, menekki himpun verran vajaa kaksi kerää. Nelosen sukkapuikotm silmukoita 40 s + 4 joustimen jälkeen. Ranteissa tavallinen joustinneulos, muuten sileää neuletta. Perinteiset kavennukset.

Lapsi on aika huumorintajuinen. Hän seuraa myös muotia, vaikka ei innostukaan kaikista virtauksista.

Kudoin lapselleni valkoiset lapaset kaksinkertaisesta Jussi-langasta nelosen puikoilla ja kirjailin niihin vaaleanpunaiset sydämet hänen omasta pyynnöstään.

Oikeastaan hän olisi halunnut vaaleanpunaiset lapaset. Syy tähän hassutukseen on kuulemma miesten muotivillitys pitää vaaleanpunaisia paitoja. Lapsi halusi sitten tehdä vastaiskun vaaleanpunaisten lapasten muodossa. Minulla ei kuitenkaan ollut lapasiin tarpeeksi pinkkiä lankaa, joten hän suostui siihen, että kudon hänelle valkoiset lapaset.



My son is quite humorous. And he knows lot of fashion but critical about trends. He does not like all which is called fashion.

He asked me to knit the pink mittens for him, but I had pink wool yarn enough for mittens. So he asked me to knit white mittens with pink harts, because men used to wear ridiculous pink shirts here in Finland. And my son likes to make some fun about it.


Sydämet kirjailin ketjupistoin kaksinkertaisella vaaleanpunaisella villalangalla. Kohta on myös ystävänpäivä.

The harts I sew with pink wool. The Valentine's day is near.



Kuten jäljestäkin näkyy, en ole kutonut enkä kirjaillut pitkään aikaan. Toivottavasti lapaset sopivat lapselle. Lähetin ne postissa hänelle tänään.

As you can see, I have not knitted and embroderied for quite long time. I hope, the mittens are suitable for my son. I posted him the parcel today.

Labels:


// posted by Kangastuksia @ 17:12:00 0 Comments

January 16, Arpajaisvoitto Ilulta

Arpajaisvoitto, lohdutuspalkinto Ilulta



Ilu laittoi minulle aivan ihastuttavan Ruskovillan villa-silkkilankavyyhdin sekä viisi Kool-Aid -pusseja. Saan kuulemma värjätä langan mieleisekseni, jos luonnonvalkoinen ei miellytä minua. Mukana oli vielä hauska kortti kolmesta iäkkäästä naisesta puistonpenkillä. Olisivatkohan neuletapaamisen suunnittelukokous käynnissä, kun ilmeet ovat kovin mietteliäitä.

Lankalahja ilahdutti minua kovasti, vaikka en olekaan kutonut pitkään aikaan. Olen nimittäin viime aikoina ruvennut taas hamstraamaan myös lankoja, puikkoja ja virkkuukoukkuja siihen malliin, että jossakin vaiheessa rupean taas vääntämään langasta jotakin. Myös Kool-Aidit ovat hyvä lahja. Todennäköisesti värjään vielä lankoja, jos en juuri tätä vyyhtiä, niin jotakin muuta lankaa sitten. Pidän nimittäin myös valkoisen eri sävyistä.


Kiitos, Ilu!

Labels: , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?

January 16, 2007 Ostoksilla / At shopping





Kirjat olivat niin halpoja, että olisi ollut melkein rikollista jättää ne kauppaan lojumaan. Niinpä ostin ne omakseni.


En kyllä tiedä, mitä teen Tee itse upeita koruja- tai Tee itse kehykset -kirjoilla, kun kumpaakaan lajia en ole koskaan harrastanut, en ainakaan vielä. Sen sijaan koristemaalausta olen kokeillut. Koristemaalauksen oppaassa on neuvottu selkein kuvin ja ohjein tekniikkaa niin selkeästi, että aloittelijakin ymmärtää.





Suurta sisustuskirjaa tarvitaan aina.


Ja katsokaa hintalappuja! Olivat todella edullisia.




Labels: , , ,


// posted by Kangastuksia @ 16:37:00 0 Comments

January 16, 2007 Ostoksilla/ At shopping





Ostin kaksi tilkkutyölehteä, American Patchwork and Quilting sekä Quilting Arts.


Olen ostanut myös tilkkutyökirjoja. Kaksi oikeanpuoleista kirjaa oli alennusmyynnissä. En voinut millään jättää niitä kauppaan, kun sain ne alle puoleen hintaan. Taitajan tilkkutöiden englanninkielistä versiota olen lainannut kirjastosta ja pidin näkemästäni ja lukemastani jo silloin. Tilkkutöiden käsikirjassa on selostettu selkeästi monia tuttuja tekniikoita selkeäksi ja suomen kielellä. Kirja sopii myös aloittelijalle. An Angels Story on puolestaan TilkkuSatun nettikaupasta.

Pidän kirjan hillityistä pastellisävyistä sekä tietysti enkeleistä. Muutkin australialaiset tilkkutyökirjat kiinnostavat.

Laitoin valokuvan Ilun lohdutuspalkinnosta toiseen blogiini, Kangastuksiin, jossa esittelen muita käsitöihin liittyviä asioita.

Labels: ,

posted by Kangastuksia at 1/16/2007 03:19:00 PM 2 comments

January 15, 2007 Tilkku-tv:n lumoissa / That magic Quilters TV

January 15, 2007

Tilkku-tv:n lumoissa / That magic Quilters TV

Sisäinen Pelle Peloton nostelee päätään jälleen. Olen tuijotellut lumoutuneena Tilkku-tv:tä melkein koko sunnuntain. Olen saanut monta hyvää tilkkutyöideaa, olen oppinut uusia tekniikkoja ja samalla on tullut harjoiteltua englannin kielen taitoa. Ehkäpä kokeilen joskus jotakin oppimaani, esimerkiksi kaleidoskooppiblogin tekoa, sillä sen salat aukenivat vihdoinkin havainnollisen esityksen myötä.


Erityisesti minua himottaa rakentaa – tai oikeammin rakennuttaa – itselleni kotitekoisen pitkävartisen tikkauskoneen. Katsokaapa vaikka Cute Clown Theme for a Childrens Bedroom -ohjelman tikkausvinkkiä Pennywinkle Farmilta. Tarvittaisiin ehkä kolme pitkää puukeppiä, kiristysmekanismi ja metallikehikko, johon tilkkutyö pingotetaan, sekä metallinen kelkka, jonka avulla ompelukonetta voi liikutella edestakaisin sekä sivusuunnassa. Löytyisiköhän lähipiiristä tarpeeksi innokasta kotinikkaria, joka tekisi minulle samanlaisen – tietysti pientä korvausta vastaan?

Kiitos jälleen kerran hyvästä linkistä, TilkkuSatu.


P.S. Sen laserlampputempun voisi toteuttaa jo nyt. On nimittäin tarvikkeetkin jo kotona: pieni laserlamppu ja tikkaava kone sekä tikkausmalleja.


Kuvaa “http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/b/bf/Gyro.jpg/200px-Gyro.jpg” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.
Kuva/Build



At last Sunday, my inner Gyro Gearloose waked up, while I have watched Quilters TV via Internet, and saw many new ideas and techniques. For example the secret of kaleidoscope block is understood and liked, too. Some day I use the new techniques.


But first of all I liked idea of homemade quilting longarm a la Cute Clown Theme for a Childrens Bedroom -program. I only need some long wooden canes with the stopping mechanics for the quilt, and a metallic sledge for the sewingmachine for moving it forward and backward, and to the both sides. Perhaps I'll find a man to construct it for me. Because there is nothing like this at shops here in Finland.

Thank you TilkkuSatu for a fine Internet hint, again!



Labels: , , ,

posted by Kangastuksia at 1/15/2007 11:41:00 AM 0 comments

January 03, 2007 Applikoinnin avuksi?/ Help with application?



TilkkuSatu kertoi kerran käyttävänsä jotakin läpinäkyvää apuvälinettä applikoinnissa, mutta ei muistanut paperin nimeä. Voisiko tämä olla sitä, mitä hän tarkoitti? Pitääpä kysyä häneltä.

Could the "everlasting" silikon paper be helpful with application?


7.1.2007 klo 16.14
TilkkuSatu kertoo omassa blogissaan täällä, kuinka ikileivinpaperia voi käyttää apuna applikoinnissa.

In her blog, TilkkuSatu tells us, how to use the silikon baking paper for aplication.



Labels: ,

posted by Kangastuksia at 1/03/2007 05:31:00 PM 9 comment

January 02, 2007 Lupauksia vai toivomuksia /Promises or wishes



Lupaan ja toivon, että saan valmistettua tämän vuoden aikana kaikki keskeneräiset tilkkutyöni. Niitä onkin kertynyt aika monta. Useimmista puuttuu vanun ja vuoren lisääminen sekä tikkaaminen. Nyt kun minulla on uusi kone, aikomukseni on melko realistinen. On nimittäin välineet omasta takaa.

Teen myös sisarelleni tarkoitetun tilkkutyön valmiiksi. Tälle matkalle en saanut sitä valmiiksi.

P.S. Vaihdoin ilotulituskuvan uudempaan. Olin nimittäin vahingossa laittanut saman kuvan kuin viime vuonna.

I promise and wish, I can make my UFO's ready. There are quite many UFO's, which have no batting and back, and no quilting, too. Now that promise and wish is possible, when I have a new sewing machine.

I promise that the quilt for my sister will be ready one day. I hadn't time enough to make it for this trip.

P.S. I changed the photo about
fireworks with the newer one because by accident I put the same fireworks photo as last year.


Labels: , , ,

posted by Kangastuksia at 1/02/2007 11:22:00 AM 0 comments

keskiviikko, huhtikuu 04, 2007

December 23, 2006 Hyvää Joulua / Merry Christmas






Hyvää Joulua!






Merry

Christmas!











toivottaa

Labels: ,

December 22, 2006 Joululahjuksia/ Christmas present



Viime vuonna joulujuhlissa lapsen opettaja ilmoitti, ettei hän ole mikään joulusika, kun näki suklaavuoren pöydällään. Niinpä tein jotakin, jota ei voi syödä, kaitaliinan.

Ompelin lapsen opettajalle kaitaliinan applikoimalla (40x110 cm) valkoista valkoiselle. Liinan pohjakangas on valkoista valkoiselle painettua pienikukkaista puuvillakangasta. Kuuset ja taustakangas ovat valkoista lakanakangasta. Kirjoin koko komistuksen valkoisella ohuella langalla.

At last year, at school's Christmas party, looking att mountain of the chocolade boxes on her table, teacher of our child told us, that she is not a ham. So I desided to make something not eatable, a table runner, white on white, cotton, 40 cm x 110 cm) Appliqued and machine embroideried.


Pöytäliinan kulma valoa vasten.
The corner of table runner against the light.




Pöydän päällä.
On the table.






Vielä pitäisi tehdä valmiiksi samanlaiset liinat meille ja minun äidilleni.
I have to finnish the same kind of tablerunners for me and my mother.



Labels: ,

December 19, 2006 Uusi lelu / My brand new toy






Kyllä nyt kelpaa ommella.

Let's make some new quilts.

Labels:

December 13, 2006 Unilento / My Dream Fly




Unilento (2005 - 2006)
Korkeus n 110 cm leveys n. 120 cm.
Kaikki kankaat puuvillaa, koneella ommeltu ja tikattu.

My Dream Fly (2005 - 2006)
Lenght about 110 cm, width about 120 cm. All fabrics cotton, machine stiched, machine quilted.



Vihdoinkin sain Unilennon valmiiksi. Tikkasin flanellikankaan ja taustakankaan kanssa ja lopuksi lisäsin reunuksen sekä ripustuskujan. Kuvasin työni takapihan aitaa vasten. Vielä pitäisi löytää sille oikea paikka. Ehkä ripustan sen tänne työhuoneen seinälle.

My Dream Fly is no more UFO but FUFO. I quilted it at last. I took the picture outside of my house against the fence. I have no idea, where I'm going to hang my work, perhaps here in my study.


Labels: , , ,

December 03, 2006 Jälleen ostoksilla/ At shopping, again





Tällaisia tilkkutyökankaita löysin kaupasta. Sinisävyiset kankaat tulevat varmaankin Tilkkuaaltoja-työhön. Muista kankaista en vielä tiedä, mitä niistä teen. Vihreä- ja punaraidallinen (ylinnä) on väritykseltään sopivan jouluinen. Punakukkainen kangas sopisi yhteen punavalkoiseen työhön, josta en olekaan vielä laittanut kuvia. Mustavalkoiset kankaat halusin hankkia, sillä pidän myös op-vaikutteista. Hankin vihdoinkin kunnollisia ompelulankoja, joilla voisi ruveta harjoittelemaan konetikkausta.

These kind of quilting fabrics I found some days ago. The bluish ones are for my Waves-quilt, which I started at autumn. The green-and-red one has very Christmas colours. The white-and-red one is for my red-and-white quilt, which I have not taken a photo for my block, yet. The blackand-white ones are suitably op, and I like it. At last I bought suitable threads for machine quilting. It is time to practice machine quilting, too.


Labels:

November 11 2006 Ensimmäinen huovutuskokeiluni/ My very first felting experiment






Vapaalankahuovutusta


Eilen kokeilin huovutusta. Ensin kokeilin purkamani hahtuvalangan käsin huovuttamista kylpyhuoneen lattialla marseillesaippuan kanssa. Sainkin hahtuvalangan huopumaan jonkin verran. Halusin kuitenkin kokeilla pesukoneessa huovuttamista. Niinpä sitaisin kaksi pötköä hahtuvalangasta ja kylpypyyhkeistä.

Yesterday i tried to felt my wool.



Vapaalankahuovutusta. Olen levittänyt langat pyyhkeen päälle ristiin rastiin. Hahtuvalanka on oranssia. Niinpä se erotu kovin hyvin punaiselta froteepyyhkeeltä. Päällimmäiseksi sommittelin hahtuvalankaympyröitä koristeeksi. Tämän jälkeen käärin pyyhkeet tiukalle rullalle ja sidoin vielä puuvillalangalla kiinni.Heitin hahtuvalankapötköt pesukoneeseen 60-asteiseen kirjopesuun. Mukaan lähti joukko punaisia vaatteita.

Here are wools criss cross over the bathing towel. Then I rolled wool and towel together and put to washing machine and selected washing program for colored cotton.





Tässä pötköt ovat pesun jälkeen. Vain vaaleammasta pötköstä on pursunut jonkin verran hahtuvaa ulkopuolelle. Vaaleanvihreä pyyhe ja valkoiset puuvillalangat ovat värjäytyneet punaiseksi, ehkä punaisen pyykin vuoksi.

Here are the wool-and-bathing towel-rolls after the washing.






Ensimmäisenä avasin sen pötkön, jossa oli käsin esihuovutettuja lankoja. Frotee oli huopunut hahtuvalankoihin raivostuttavan tiukkaan. Minun piti kiskoa hahtuvamöykky pyyhkeen pinnalta varovaisesti. Yllättävän paljon kiskomista se kestikin. Reiät eivät johdu kiskomisesta vaan olin tosiaankin viskonut langat aika vapaamielisesti.Hahtuvalanka kutistui miltei 30 % alkuperäisestä niin leveydeltään kuin pituudeltaan.

My very first felted "scarf", scrunken about 30 %. This I have felted by hand with the Marseille soap, at first. Then I put it in the washing macine.





Tässä on punaisen pyyhkeen välissä huovuttamani tekele. Hahtuvalanka on keskittynyt kuvassa vasempaan reunaan ja oikeassa reunassa hahtuvaa on vähemmän. Rullasin pyyhkeen vasemmalta oikealle.

Here is the second scarf. I have taken it away from red towel. It has scrunken, too.



Huovutustulos ei ole ihan sitä mitä odotin. Tein useita aloittelijan virheitä:

  1. Halusin kokeilla kaikkea mahdollista ja unohtaa kaikki mahdollinen hyödyllinen huovuttamisesta omaksumani oppi.
  2. Olin kärsimätön käsin huovuttamisen suhteen.
  3. Käytin vaaleaa pyyhettä punasävyisten lankojen kanssa.
  4. Froteepyyhe ei ole paras mahdollinen huovutusalusta konehuovutuksessakaan.
  5. Käytin liian kuumaa ja liian rajua pesua.
I have done lots of mistakes:
I was too eager to try all I learned about felting, and then I have forgotten all the rules about felting.
I was too impatient about felting by hand.
I used light green towel with orange and red wool.
The terry cloth towel is not suitable for felting with washing machine.
I used too hot and too hard washing program.

Nyt minun pitäisi keksiä, mitä teen huovutetuilla villoilla. Tietenkin voisin huovuttaa ne ison huopalevyn pinnalle. Sitten pitäisi keksiä, mitä teen huopalevylle. Esimerkiksi huopainen käsiveska voisi olla aika jännä ilmestys. Tosin en erityisemmin pidä huovutetuista laukuista.

Voisin tietysti ripustaa villanriekaleet seinälle ja kutsua sitä taiteeksi. Esimerkiksi silkkitaustaa vasten ne voisivat näyttää komeilta. Jos vielä kehystäisin koko komistuksen hienoilla raameilla, saisin vielä näyttävämpää seinän täytettä.

Olisiko teillä ideoita?


Now I'm lookin for the ideas for my felted wools. I could felt the orange wool with thicker felting wool. But what I could do with thicker felted wool? A felted bag, perhaps? I do not like felted bags.

Of course I could hang up the woolen rags on the wall and tell everybody: that's Art. It could seem very nice with the silk, and with the magnificent frames, the "art" could be even better.

Any good ideas?




Posted by Picasa

Labels:


// posted by Kangastuksia @ 17:10:00 2 Comments