torstaina, syyskuuta 18, 2008

Kuvien tulostaminen kankaalle

Tämän päivän motoksi sopisi vaikkapa: Onni on löytää yhä uusia tilkkutyövinkkejä.

Löysin Millan blogista aivan ihastuttavia kuvia, jotka hän oli tulostanut esikäsitellylle kankaalle.
Niinpä ryhdyin salapoliisiksi ja etsiskelin netistä tietoa, miten kangas pitää käsitellä, jotta tulostaminen onnistuu. Ihmeaineen nimi on Bubble Jet Set 2000. Löysinkin useita linkkejä, joista ehkä tämä on käyttökelpoisin. Sivustolla neuvotaan miltei kädestä pitäen, miten tulostaminen onnistuu.

Milla kertoi omassa blogissaan, että hän oli ostanut ainetta täältä Suomesta. Kuulemma Turustakin voisi löytyä tätä ihmeainetta. Onko joku nähnyt jossakin? Millaisia kokemuksia?

5 kommenttia:

  1. Tilkkutexissä ja Ullakassa näyttäisi ainakin olevan. Itse en ole ainetta käyttänyt mutta on aika tyyristä täällä meillä, eli pitää vain odotella että joku kävisi USA:ssa ja toisi tullessaan. Itse olen tulostanut kankaalle (Freezer Paper taustana) ilman käsittelyä jolloin värit varmaan jossain vaiheessa haalistuvat eikä kestä pesua, sekä EQ Printables -nimiselle valmiiksi käsitellylle kangasarkille. Vastaavanlaisia saa esim. Tilkkutexistä Cotton Jet -nimisenä.

    VastaaPoista
  2. Ultsi ehtikin ensin... samat paikat plus Pikkupunatulkku. Ainakin siellä oli, liike on nyt myyty uudelle omistajalle...

    VastaaPoista
  3. Mä ostin reilu vuosi sitten Sinooperista jotain kuvansiirtotököttiä kans, mut totesin ettei se toimi mun mustesuihkukoneen kanssa, levisi musteet. Pitäisi kokeilla laserprintatulla seuraavan kerran, josko se toimii, inspiraatiota odotellessa.

    Hienoja kyllä noi Millamin kuvat :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Ultsi, Millam ja Kati tiedoista ja kokemuksista.

    Kati, kurja juttu, että et saanut omalla mustesuihkutulostimellasi kunnollista jälkeä. Linkin takana olevien ohjeiden mukaan lasertulostin ei välttämättä sovellu kuvien siirtämiseen, mutta voisihan sitä kuitenkin kokeilla vaikka jonkun tuttavan tulostimella, jos se sittenkin onnistuisi:

    "Keep in mind, we are talking ink-jet or bubble-jet printers here. Laser printers are another story all together and usually do not require pretreating the fabric."

    VastaaPoista
  5. Tuo Bubble Jet Set on riittoisaa ja toimii hyvin. Olen tehnyt pesutestejä ja ainakin muutaman pesun jälkeen kuvat ovat haalistumattomia. Pesin pelkkiä kuvia, mutta pussiin ommeltuna, kun ei niitä oikein voinut kääntää nurin.
    En ole käyttänyt ainetta, jolla parannetaan värien pysyvyyttä. Jossakin usein pestävässä voisi ehkä olla tarpeen.
    Pitää olla mustesuihkutulostin, muuten väri ei pysy. En ole kokeillut muuta kuin tuota BJS:ä ja valmiiksi käsiteltyjä arkkeja.
    Musta väri pitäisi jäädä kankaalle ilman lisäaineita.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!