sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Garderoobi kierrättäen, ja mikseipä vähän muutakin










http://www.mielitty.com/blogi/uploaded_images/garderoobi_dark-797043.jpg



Kesä on humahtanut lähinnä uutta kotia laittaen. Aina tuntuu löytyvän jokin nurkka, joka kaipaa kohennusta. Niinpä ompeleminen on jäänyt aika vähäiseksi. Olen ommellut yhden hameen, yhden juhlamekon valmiiksi sekä yhden tilkkutäkin viittä vaille valmiiksi. Jossakin vaiheessa voisin laittaa niistä kuviakin. Nyt kuitenkin minulla on mielessäni ihan muut jutut.


Mielitty kertoi blogissaan mielenkiintoisesta tavoitteestaan olla ostamatta valmiita vaatteita loppuvuonna näin:
"-- en saa ostaa loppuvuonna 2008 uusia vaatteita, lankaa tai kankaita, vaan minun pitäisi tehdä tarvitsemani vaatteet itse."

"-- minä saan hankkia käytettyjä vaatteita, kankaita ja lankoja edelleen kirpputorilta. Ajatuksena ei suoranaisesti ole ekologinen ajattelu, vaan enemmänkin rahan säästäminen, omien ompelutaitojen ja kekseliäisyyden kehittäminen sekä kangas- ja lankavarastojen pienentäminen."

Minua kiehtoo tällaiset haasteet jo ihan siksi, että nurkat ovat täynnä kangaslaatikkoja, jotka odottavat tekijäänsä. Minulla on kankaita, joilla voisin vaatettaa itseni ainakin pariksi vuodeksi. Minulla on vaatteita, joista saisi pienellä tuunaamisella minulle ihan käyttökelpoisia. Luultavasti selviäisin haasteesta aika kevyesti. Korkeintaan joutuisin ostamaan muutaman lankarullan, nappeja tai vetoketjua. Samoin kovikekankaita joutuisin ostamaan jonkin verran puhumattakaan ompelukoneen neuloista. (Tosin neuloja voisin säästää myös olemalla huolellisempi. Aina ei tarvitse koneella päästellä tuhatta ja sataa. ;D)


Kuvaa http://www.mielitty.com/blogi/uploaded_images/garderoobi_reunus-781759.jpg ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.



Niinpä tartuin haasteeseen, koska ensinnäkin haluaisin vähentää kankaiden määrää, toiseksi omin käsin tekeminen on mukavaa. Kolmanneksi olisi mukava nähdä ostamani kankaat siinä muodossa, kuin olen ne tarkoittanut. Ehkäpä samalla tulisi myös ajateltua entistä ekologisemmin.

En osta valmiita vaatteita koko loppuvuotena vaan valmistan vaatteeni itse. Samalla laajennan haastetta koskemaan myös tilkkutöitä. Minulla on tilkkutyökankaita niin paljon, että saisin täkitettyä koko suvun ja vähän laajemmaltikin. Sallin itselleni kuitenkin vanun ostamisen, sillä ilman vanua ei täkkejä saa tikattua valmiiksi.

sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Kuinkas sitten kävikään

Toisistamme vieraantuneet yhteisen taipaleemme alkuaikoina


Viimeisimmästä ompelusessiostani on näköjään kulunut aivan liian kauan.

Ja mistäkö minä sen tiedän?!
No siitä, kun piti kurkistaa ompelukoneen käyttöohjetta, kuinka saan vaihdettua koruompeleen. Olen vieraantunut omasta koneestani, kamalaa.

Olen ommellut valmiiksi viime kesänä aloittamaani vaatesettiä, johon kuuluu kotelomekko, hame ja yläosa. Kunhan saan tämän ja muutaman muun vaaterästiompeluksen valmiiksi, annan koneen laulaa. Rupean nimittäin touhuamaan keskeneräisiä tilkkutöitä valmiiksi. Olisi minulla muutama uusi ideakin muhimassa, mutta ne joudun laittamaan korvan taakse vähäksi aikaa, jotta saisin jonkinlaisen järjestyksen ikuisuusprojekteihini.

Näin ainakin suunnittelen.

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Omien tilkkutyömallien suunnittelu ja toteuttaminen

Jokin aika sitten katselin amerikkalaista tilkku-tv-jaksoa, jossa valokuvasta tehtiin tilkkutyömalli kuvankäsittelyohjelman avulla. Jo silloin harmittelin, ettei ohjelmassa mainittu, mikä tämä ohjelma oli. Niinpä sitten olen siitä lähtien etsiskellyt jotakin sopivaa, ja löytyihän se, ihan sattumalta.


Kuvaa http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/05/GIMP_Icon.svg/535px-GIMP_Icon.svg.png ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.
Wilber, The GIMPin maskotti

Gimp on netistä vapaasti ladattava ilmaisohjelma. (Lisää tietoa Wikipediassa ja Wikikirjastossa.)



Klikkaa kuvia isommaksi.

Tästä lähdetään muokkaamaan.
Lähtökohtana on ottamani valokuva laivasta järven rannalla.



Tässä olen käyttänyt pikselöintiä.
Pikseliruutujen kokoa voi suurentaa ja pienentää.
Tässä kokeilin keskikokoisia ruutuja,
jotta yksityiskohdat eivät tuhriintuisi isoihin värialueisiin.
Suorakulmaisia neliöitä on helppo ommella.
Pikselöintiin päätyvä joutuu miettimään,
riittääkö suurpiirteinen kuvatoteutus
vai häviääkö neliöihin liikaa yksityiskohtia.





Sitten kokeilin mosaiikkisuodatinta.
Mosaiikkiruutujen muodon voi valita neljästä eri vaihtoehdosta.
Ensimmäisessä kuvassa mosaiikkiruudut ovat kuusikulmaisia.
Taatusti jokainen pala on yksilöllinen,
niinpä myös ompeleminen on varmaan haasteellista.


Nelikulmaisia mosaiikkiruutuja on melko helppo ommella.
Kaikkien palat eivät ole kuitenkaan suorakulmaisia,
joten tylsäksi työ ei ainakaan pääse muodostumaan.




Kolmikulmaisia mosaiikkiruutuja.
Jälki on aika siistiä ja tasakokoista.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä kolmikulmaisisten palojen ompelemisesta.

Kahdeksan- ja nelikulmaisia mosaiikkipaloja.
Paljon erikokoisia tilkkuja tiedossa.


Kuten kuvista huomaa, jokaisella suodatinkäsittelyllä on hyvät ja huonot puolensa. Itseäni miellyttää eniten selkeät ja pelkistetyt kuvat, niinpä suosikkejani ovat neliöt ja kolmiot.

Oman arvioni mukaan Gimp on helppo ladata, se on ilmainen, ja mikä parasta, suodatinefektejä on helppo käyttää.

Olisi kiva kuulla muiden tilkkuilijoiden kokemuksia omien tilkkutyömallien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Piirrättekö mieluummin mallit käsin vai käytättekö apuna kuvankäsittelyohjelmia? Millaisia kokemuksia teillä on näistä ohjelmista?









lauantaina, toukokuuta 03, 2008

Neulebloggausta

Kevätflunssa on hieman hidastanut elämää. Erityisesti yskä on haitannut koko vapunajan, mutta olen käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja kaivanut käsityöt esille. Nyt oikean käden ulkosyrjä on hellä pelkästä tottumattomuudesta, sillä en ole pitkään aikaan käytellyt puikkoja.

Eilen ruokakaupassa käydessäni ostin hetken mielijohteesta kasan Novitan tummanruskeaa bambu-puuvillalankaa. Haluan itselleni pienen ja lyhythihaisen kevätneuleen, sellaisen jota voi pitää päällä silloin, kun tavallinen villatakki on liian hiostava. Koska en erityisemmin välitä kutoa puikoilla valmiin ohjeen mukaan, olen selaillut nettisivuja ja etsinyt virikkeitä sieltä täältä ja löytänytkin monta pukevaa yksityiskohtaa.

Aluksi yritin selkäkappaleeseen pyöreää muotoa. Opinkin aika äkkiä, miten kudotaan ympyrä, mutta aamulla en ollut enää tyytyväinen. Pyöreä neule sopisi isoon villatakkiin, mutta ei siihen niukkalinjaiseen tyyliin, mikä minulla oli mielessä. Niinpä purin tekeleen ja aloitin alusta.

Nyt neuletakin kantavina ideoina ovat joustinneuleinen takakappale, pyöreät etukappaleen alareunat sekä pienet joustinneuleiset hihat. Ts. vuorottelevat oikeat ja nurjat silmukat muodostavat pintoja. Yksinkertainen on kaunista myös neuleissa. Käsissä bambun ja puuvillan sekoite tuntuu miellyttävälle. Vyötteen tietojen mukaan lankaan sopii 3½-numeroisille puikoille. Halusin neuleesta kuitenkin jämäkän, joten kudon lankaa kaksinkertaisena 3½-numeroisilla puikoilla.

P.S. Olen myös ommellut, hameita ja sen semmoisia. Pitäisi vain ottaa valokuvia, jotta saisi tänne blogiinkin nähtäväksi.

lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Kadonnutta inspiraatiota etsimässä



Jälleen tänä vuonna voimakkaat värit ovat muotia, mikäli muotilehtiä on uskominen.
Värejä yhdistellään räväkästi, punaista oranssiin ja oranssia violettiin. Tarvitaan kuitenkin myös hillittyjä värejä tuomaan silmiä hivelevän tuliset värit paremmin esille.

Muotilehtien inspiroimana keräsin kolmesta uusimmasta ostamastani tilkkutyölehdestä mahdollisimman selkeitä malleja ja voimakkaita väripintoja. Olen valinnut kuvat mieltymysteni mukaan. Joissakin kuvissa on miellyttänyt värimaailma, joissakin muodot ovat kiinnostaneet minua. Tällä hetkellä olen kiinnostunut siitä, miten neliöstä, maailman yksinkertaisimmasta kuviosta, saadaan jännittävä ja joka kerta hieman erilainen. Tapoja on lukemattomia, kuten jo näistä muutamista kuvista voi huomata.

Ompeluinspiraationi on ollut kadoksissa niin kauan, että sitä on pitänyt ruveta etsimään tahallaan ja tarkoituksellisesti. Makustelen mielessäni, muokkaan ja ideoin muiden tekemisestä innostuneena. En muista kuitenkaan koskaan tehneeni kopiota kenenkään toisen tekemistä töistä.

Posted by Picasa

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Uusi vuosi, uusi koti ja uudet kujeet

Hyvää tätä vuotta!



Kylläpä aika on taas rientänyt. Muutimme joulun alla, ja siitä lähtien on riittänyt kaikenlaista järjesteltävää. Jopa jouluna järjestelin kotia asuttavaan kuntoon. Hyvänä esimerkkinä järjestelyn hitaasta etenemisestä voisi olla vaikkapa työhuoneeni, joka oli aluksi ankea ja typötyhjä. Sitten se oli tavaroiden säilytysvarastona, kunnes viikonlopun aikana olen onnistunut saamaan huoneeseen sen verran järjestystä, että sitä voi kutsua hyvällä omallatunnolla työhuoneeksi. Töitten lomassa ei aina jaksa siivota ja kalustaa, mutta onneksi on olemassa lomia.

Tällaista oli joulunalusviikonloppuna ennen siivoamaan ryhtymistäni.
Lattialla on vielä parkettia suojaava pahvi.
Mies löysi minulle ison työpöydän, johon sopii tietokone, ompelukone ja työpiste paperitöitä varten.


Kuten viimeisistä kuvista näkyy, kaikki käsitöihin liittyvät tavarat eivät ole vielä paikoillaan, sillä huoneesta puuttuu vielä hyllyjä. Suurin osa tavaroistani, esimerkiksi kaikki kankaani odottavatkin pahvilaatikoissa pääsyä säilytyspaikkaansa. Onneksi olen saanut kuitenkin työhöni liittyvät tärkeimmät tavarat järjestykseen.


Nämä kuvat otin tänään muistuttamaan itseäni alkuajoista.
Saa nähdä, milloin saan joulukoristeet ikkunalta - varmaan en kovin äkkiä,
sillä löysin ne muuttolaatikoista vasta eilen.
Kenkälaatikot odottavat tapetointia
ja pieni lipasto korjausliimausta
ja uudelleenmaalaamista huomattavasti hillitymmällä värillä.


Oikeastaan kovalevyn päällä oleva taulu on mieheni hyväntekeväisyysostos.
Ostamalla taulun tuki kehitysmaiden tyttöjen koulunkäyntiä.

Kiviseinään saa taulunkiinnityskoukut vain porakoneen avulla.
Täytyy siis hieman makustella, mikä tulee minnekin.
Työtuoli tarvitsee uuden päällisen, sillä villakangas on kulunut rikki paikoitellen.


Ompelupiste tulee heti tietokoneen vasemmalle puolelle, pöydän leveimpään kohtaan.
Sitä ennen pitää kuitenkin keksiä askartelutarvikkeille säilytystila.



Kirjahylly tapailee jo jonkinnäköistä järjestystä.
Vieressä olevat Elfa-korit ovat vielä miltei tyhjiä.
Koreihin aion sijoittaa keskeneräiset työt, jotta ne ovat helposti saatavilla.


Ja tähän tulee sitten työpiste, jossa teen paperitöitä.


Tästä jatketaan. Ehkäpä ehdin talviloman aikana ommellakin jotakin. Ompelukone on muuten visussa tallessa kirjoituspöydän alla.

Seuraavana päivänä:
Valitettavasti valokuvat ovat rakeisia, sillä otin ne ilman salamavaloa, kynttilänvaloasetuksilla. Valitettavasti myös laatikoiden tapetointi siirtyy siihen saakka, kun saan hankittua liisteriä. Huomasin nimittäin juuri, että tapettiliisteri ei kestä vuosikausien säilyttämistä pilaantumatta. Onneksi on kuitenkin muuta puuhaa, jolla täyttää lomapäivät.






sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Matonkudontamahdollisuuksia

Olen viettänyt hiljaiseloa käsityörintamalla. Muilla elämän osa-alueilla on ollut sitäkin vilkkaampaa. En ole ommellut juuri mitään koko syksynä. En ole kutonutkaan. Pikemminkin olen purkanut keskeneräisiä töitä, jotka eivät ole sittenkään miellyttäneet minua. Aika aikaa kutakin. Vielä tulee se aika, kun ehdin taas ryhtyä käsitöiden pariin, kenties jo joululomalla.

Tänään Turun Sanomissa oli räsymatoista laaja artikkeli. Vaikuttaa siltä, että räsymatot ovat yhä enemmän muotia. Rupesi tekemään mieli maton kutomista, mutta eihän minulla ole siihen aikaa. Töiden jälkeen en jaksa lähteä enää minnekään kauemmaksi kutomaan.

Olen kutonut mattoja viimeksi joskus opiskeluaikanani, eli hyvin kauan sitten. Valmiisiin loimiin oli helppo ryhtyä kutomaan. Mitä parasta, mattopuut olivat taloyhtiömme kerhohuoneessa, joten kotoa ei tarvinnut poistua kauaks. Ostin silloin edullisesti tukkuhintaan ison säkin valkoista trikookudetta ja sainkin kudottua yhden leveän maton ja kolme kapeaa käytävänmattoa. Valkoista kudetta jäi jäljelle monta pahvilaatikollista. Monta kertaa muuttaessamme on juolahtanut mieleen, että jos nuokin hävittäisi pois, tulisi muuttokuormaan enemmän tilaa. En kuitenkaan ole halunnut heittää kuteita menemään, rahan arvoista tavaraa. Sitä paitsi koko ajan olen ollut sitä mieltä, että vielä joskus paukuttelen jäljelle jääneet kuteet matoiksi. Valkoisille matoille on aina tilaa, ihan missä vain.

Koska olen ihan varma, että hukkaan kuitenkin Turun Sanomien artikkelin siihen mennessä, kun kutominen tulee minulle ajankohtaiseksi, pistän muistiin osoitteet tänne omaan blogiini, jossa kaikki muistamisen arvoiset asiat tuntuvat parhaiten säilyvän tallessa.


Turun kaupungin käsityöneuvontapiste, Peltolantie 2 (avoinna ma klo 12 -20, ti klo 9 - 20, pe klo 9 - 18)
Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen käsityökeskus, Mestarinkatu 2 B (avoinna ma 9- 18, ti - pe 9 - 17)


P.S. Ja sitten hieman purnausta. Näyttää siltä, että kaikkialla, minne asetummekin asumaan, paikallislehtien toimituksissa oletetaan, että lehtiä lukevat ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat asustelleet paikkakunnalla koko ikänsä. Niin täälläkin päin Suomea! Luin juuri ihan kohtuullisen kokoisen uutisen uudesta kirpputorista, joka on kamalan suosittu ja joka on avattu entiseen TV-tehtaaseen. Tietenkin minäkin olisin halunnut mennä katsomaan sitä, mutta kun osoitetta ei löytynyt mistään. Niin jäi tutustumatta tähän kirpputorien kaunokaiseen, ainakin siihen saakka kunnes saan ongituksi osoitteen. Paikka on niin uusi, ettei nettikään tuntenut sitä. Pitänee kysyä työkavereilta, jos joku sattuisi tietämään, missä entinen tehdas sijaitsee.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Vain rumat ne vaatteilla koreilevat


Villatakin oikea etukappale. Yleensä aloitan villatakin neulomisen takakappaleesta, mutta tällä kertaa aloitin etukappaleesta. Villatakin malli on oma ja Serpentiinit-palmikkoneule poimin Neulojan käsikirjasta. Villatakkiin tulee normaalipituiset hihat, v-kaula-aukko ja vetoketjukiinnitys.



Vielä siinä vaiheessa, kun aloitin oman käsityöblogini, ihmettelin ihan vakavissani, mitä ihmiset tekevät kymmenillä villatakeilla ja -sukilla. Olin vahvasti sitä mieltä, että yhdet villasukat talvessa riittävät aivan hyvin. Sitten kun sukat kuluvat puhki, voi tietenkin neuloa toiset tilalle, mutta että kymmenet - silkkaa tuhlausta! Samoin ajattelin villatakeista. Eihän villatakkeja tarvitse paria kolmea enempää, koska niitä puetaan päälle yksi kerrallaan ja hyvä takki ei kulu itkemälläkään.

No, se oli silloin se. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt neulebloggaajien syvimmän olemuksen: mitä useampi sukkapari ja villatakki löytyy kaapista, sitä onnellisempi olen. Tosin sukkia en ole vielä neulonut, sillä aloitin villatakeista.

Mitä enemmän selaan neulebloggaajien sivuja, sitä enemmän himoitsen alpakka- ja silkkilankoja ym. ihanuuksia, joita löytyy vain nettikaupoissa. Tarkoitukseni on kuitenkin ensin päästä alennuslaareista haalimistani villasekoitelangoista - kuinkas muuten kuin neulomalla ne pois kerinä kuljeksimasta. Niin sai alkunsa myös tämä luonnonvalkoinen villatakki. Vuosi sitten haksahdin alennuslankaan, jossa on villaa 75 % ja 25 % polyamidia. Langasta olisi voinut neuloa sukkiakin, mutta minun teki mieli reipashenkistä villatakkia, joka sopii arkikäyttöön. Sitä paitsi olin ostanut viime talvena luonnonvalkoisen neulehameen, johon tarvitsen yläosan. Jos kyllästyn langan luonnonvalkoisuuteen, heitän sekä villatakin että neulehameen väripataan.

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Kesä tuli ja meni

Huh, hetki sitten koin jännittyksen hetkiä. En nimittäin muistanutkaan heti käyttäjätunnusta. Niin siinä voi käydä, kun ei bloggaa aikoihin.

Kesällä tosiaankin tuli päivitettyä käsityöblogia erittäin huonosti, sillä kiinnostuksen kohteet olivat jossakin muualla kuin käsitöissä. Talo valmistuu vähitellen. Lomat on vietetty ja töissäkin on tullut oltua jo jonkin aikaa.



Viime viikolla leikkasin farkkuhameen ja viikonlopulla ompelin hameen kasaan. Käytin ikivanhaa Suuren suomalaisen käsityölehden kaavoja (9/2005). Jätin kuitenkin vyötärökaitaleen pois.


Farkkuhame joustavasta farkkukankaasta
tuli maksamaan noin kympin.


Kaavat.
Huomaa epäsymmetriset leikkaukset.

Farkkukankaan ostin Eurokankaasta. Nuorempi lapsi oli mukana, ja hänen mielestään kangas oli juuri minun näköiseni. Kangas maksoi muistaakseni 8 €, hame tuli siis maksamaan 10 €, ilman työpalkkiota - ei yhtään hullumpaa vapaa-ajan hameeksi. Tosin taidan heti huomenna laittaa hameen töihin päälleni. Joustava farkkukangas tuntuu mukavalta päällä.

Oikeastaan ompelin farkkuhameen nähdäkseni kaavojen toimivuuden. Aion nimittäin tehdä kaavoilla hieman juhlavamman hameen. Meillä on taas sukujuhlia tiedossa, ja tällä kertaa ajattelin aloittaa ompelukset ajoissa, jotta ompelemisestakin tulisi jotakin. Tänä kesänähän minulle on käynyt niin, että ompelukset ovat jääneet lähinnä aikomuksiksi tai keskeneräisiksi.
Marjapuuron värinen pellavahame ja siihen sopiva yläosa jäivät keskeneräisiksi, sillä töiden alettua keräsin ompelukseni laatikoihin. Ei paljon puuttuisi, niin asu olisi valmis.

Kesällä värjäsin hieman kankaita. Kokeilin aurinkotekniikkaa. Aion kuitenkin painaa kankaille kuvioita, joten esittelen kankaat myöhemmin. Samoin olen kaivanut puikot ja langat esille. Yksi villatakki olisi kaulusta ja kokoamista vailla valmis. Eilen illalla kuitenkin aloitin uuden villatakin, sillä en muista enää villatakin kaulukseen tulevan pitsineuleen ohjetta enkä tietenkään löytänyt ohjettakaan. - Siivotessahan ne hukkaan joutuneet löytyvät yleensä. Tarvitseekin varmaan ruveta taas järjestelemään ohjelehtiä.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Minnekäs se kesäkuu hävisi?

Käsityöblogini on jäänyt miltei unholaan, sillä ei ole pahemmin ollut päivittämisen aihettakaan.
Käsityörintamalla on nimittäin ollut enimmäkseen hiljaiseloa. Olen sairastellut jonkin verran enkä ole jaksanut pahemmin ommella. Tietenkään en ruvennut ompelemaan uutta mekkoa poikani lakkiaisiin vaan turvauduin varasuunnitelmaan, mikä osoittautuikin ihan toimivaksi ratkaisuksi. (En esittele kuitenkaan vaatekokonaisuuttani, sillä se on yhdistelmä aikaisemmin 0mpelemaani ja kaupasta ostettua.) Ompelin kesäkuussa sentään valmiiksi yhden pellavaisen hameen, johon olen tyytyväinen, sekä topin, johon en ole tyytyväinen.

(kuva hameesta tulee tähän)


Topin kuvaa en laita blogiini, sillä toppi on totaalisen epäonnistunut. Puran sen ja käytän palat johonkin muuhun tarkoitukseen.

Suunnitelmia on sitten sitäkin enemmän. Olen myös jäljentänyt tukun kaavoja, joiden mukaan pitäisi ommella lisää kesävaatteita: sortsit tai kesähousut, muutama kesämekko sekä hame olisi suunnitelmissa. Katsotaan sitten, mitä ehdin tehdä. Olisi nimittäin mukava oleskella myös ulkona. Talonrakennus on nimittäin siinä vaiheessa, että voisi tehdä hieman pihatöitäkin. Muuttamaan pääsemme kuitenkin vasta aikaisintaan syksyllä. Joten jos ommella haluan, minun pitää ommella nyt. Myöhemmin ei ehdi.

Yksi kiireinen juttu olisi. Me olemme menossa oopperajuhliin Savonlinnaan, minun tekisi mieli ommella itse pukuni. Mitähän oopperaan pitäisi pukea päälle? Kävisikö jokin kotelomekon tapainen vaate? Mitä sen päälle voisi pukea?

Minulla on mustaa, tumman marjapuuron väristä sekä valkoista pellavaa. Minulla on myös vaalean marjapuuron väristä raakasilkkiä (joka taitaa olla kuitenkin liian talvinen kangas) Minulla on tummanpunaista ja harmaata pitsiä.




Kankaat vasemmalta oikealle:
musta pellava (3 m), punamusta ohut pellava (loimet mustat, kuteet punaiset, on jokin merkkikangas, 2,5 m) tumma marjapuuron värinen (melkein 3 m) pellavasekoitekangas. musta pellava (2,5 m), vaalean marjapuuron värinen raakapellava( noin 1,5 m).
Valkoista pellavaa en löytänytkään kuvaan, mutta sitäkin on riittävästi.





Punainen pitsikangas on ryhdikästä, mutta sitä on vähän.
Väri miellyttää minua, mutta onko pitsi liian mummomaista?


Musta pitsi on lirua ja sitäkin on aika vähän.
Siitä saisi korkeintaan boleron.
Polttopainetut kuviot olivat muotia muutama vuosi sitten.



Punaiseen taitettua harmaata pitsiä on runsaasti,
muistaakseni kolmatta metriä.
Laskeutuvuudeltaan se asettuu punaisen ja mustan välille.



Ongelmana on se, että minä pidän kaikista näistä kankaista, enkä osaa valita.

Saisikohan näistä kankaista jotakin päällepantavaa, vai pitäisikö käydä jälleen kangaskaupassa? Eurokankaassakin näytti sopivasti olevan alennusmyynti.

Olisiko ideoita?


keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Uusi kesämekko / A new summer dress




Tässäpä on vasta valmiiksi saamani kietaisumallinen kesämekko. Ompelin mekon Eurokankaasta keväällä ostamastani ohuesta puuvillasta. Helma yltää polveen saakka. Malli on Moda 6/2006 -lehdestä itselleni sopivaksi muokattuna. Mekko on miellyttävä päällä. Lievästi kellottuva helma antaa liikkumisen väljyyttä ja suora helma (päinvastoin kuin kuvasta voisi päätellä - minun mallinukkeni rupesi lakkoilemaan, joten jouduin virittämään mekon vaatepuulle) on tarpeeksi tavanomainen kelvatakseen minulle vaikka jokapäiväiseen käyttöön.

Mekko on ensimmäinen Modan kaavoilla ompelemani. Modan malleja, ja yleensä suomalaisten käsityölehtien malleja, on aika usein moitittu huonosti istuviksi. Minä olen kuitenkin tottunut siihen, että joudun muuttamaan kaikkia kaavoja itselleni sopiviksi. Nimittäin suomalaisia kaavastandardeja luotaessa ei ole otettu huomioon minun eriparista olemustani (lyhyt, lanteva, rintava ja ylöspäin kapeneva). Ehkäpä vartalotyyppini sopiikin parhaiten saksalaisiin standardeihin, esimerkiksi Burdan kaavoihin. Sovittamalla kuitenkin saa melkein kaikensorttiset kaavat itselleen sopivaksi. Pitää vain tuntea omat mittasuhteensa ja tietää, mikä pukee minkinlaista vartaloa.

Kangasta on jäljellä vielä pari metriä, mikä on mielestäni oikein mukava juttu. Kangas on nimittäin hyvälaatuista. Ohuudestaan huolimatta kangas ei rypistynyt juuri lainkaan.

Vielä pitäisi ommella esikoisen lakkiaisiin juhlamekko. Ensin pitäisi kuitenkin päättää, mistä kankaasta ja minkä mallinen. Olisi aika monta vaihtoehtoa. Tässä onkin peräti kaksi päivää ja kolme yötä aikaa. On minulla myös varasuunnitelma, mikäli en ehdikään ompelemaan mekkoa valmiiksi.

My new cotton summerdress. I have to change every pattern more suitable for my, because of my body and the Scandinavian clothing standards are not equal. Perhaps I remind more German female type, beeing quite short with wide hip and breast.

Next Saturday m
y son is going to graduate in a upper secondary school I have two days and three nights to sew my dress to the examination party. Of course I have a dress in reserve.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Arpajaisvoitto ja äitienpäivä

Haluan toivottaa lämminhenkistä äitienpäivää ja kaunista kevätviikonloppua kaikille lukijoilleni tämän kuvan myötä.

Tällaisen liinan TilkkuKaija voitti.
This tablerunner is for TilkkuKaija.



Lähetin arpajaisvoittopaketin TilkkuKaijalle, joten ei varmaankaan haittaa, että julkaisen blogissani kuvan voitosta jo tässä vaiheessa.

Tein applikaatiotyön American Patchwork -lehdestä aikoinaan kopioimani kaitaliinamallin mukaan. Myös minun työni sopii kaitaliinaksi tai vaikkapa seinälle, ihan oman harkinnan mukaan. Alkuperäinen työ oli sinisävyinen ja kirjailtu kokonaan käsin, mutta minä tikkasin ja kirjailin työn kokonaan koneella. Käytin neljää eri punaista sävyä sekä yhtä vihreää sävyä.

Pidin työtä haastavana, sillä en ole aikaisemmin tehnyt tämäntapaista työtä. Työ kuitenkin tekijäänsä neuvoo. Mitä enemmän käytän uuden koneeni ohjelmia, sitä varmemmaksi tulen. Pidän mallista niin paljon, että tein myös omalle äidilleni samanlaisen työn äitienpäivälahjaksi. Ei varmaan haittaa, että kerron hänen lahjastaan tässä näin julkisesti, sillä äitini ei seuraa blogiani, vaikka hän toimiikin toisinaan ateljeekriitikkonani. Aloitin itsellenikin samanlaisen liinan teon, mutta se on vielä keskeneräinen muiden kiireiden vuoksi. Teen sen valmiiksi, kunhan ehdin.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Arvontaa!

Johan on ollut mutkia matkassa tämän arvonnan kanssa.

Ensin oikea elämä haittaa bloggaamista, sitten Bloggeri ei meinaa päästää minua omaan blogiini. Koko iltana ei edes kommenttiosastolle pystynyt jättämään kommenttia.

Tässä nyt kuitenkin kuvaraportti virallisista arpajaisista:





Askartelin kolmetoista arpalippua jälkiruokakulhoon ja sekoitin laput huolellisesti. Virallisena onnettarena toimi nuorempi poikani, joka sekoitti laput uudelleen ennen kuin nosti yhden lapuista.




Ja kas! Arpaonni suosi 12. kommentin kirjoittanutta TilkkuKaijaa!

Onnea TilkkuKaija!

TilkkuKaija, laitathan yhteystietosi minulle sähköpostitse osoitteella Kangastuksia(ättä)gmail.com, jotta voin lähettää sinulle lupaamani yllätyspalkinnon.

Laitan valokuvan myös arpajaisvoitosta, mutta se saa jäädä seuraavaan postaukseen.

lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Iloista vappua!



Iloista vappua!


Paistakoon päivä teille kaikille yhtä kirkkaasti kuin nämä leskenlehdet tien penkalla.

*****

Muistattehan myös arpajaiset. Voit osallistua arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka, eli vielä kaksi vuorokautta. Arvon voittajan sitten vapun jälkeen, kun palaan takaisin netin ääreen.





tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Harjoittelu tekee mestarin/Practising something new

Artful Quilters Web Ring'in blogeista olen tällä hetkellä ihastunut erityisesti Little Fish Creation -blogin moderniin applikointitekniikkaan. Kuviokangas kiinnitetään liimakankaan avulla pohjakankaaseen, minkä jälkeen kankaat tikataan yhteen.


Itse en ole vielä valmis täysin abstrakteihin kuvioihin, joten kokeilin huvikseni tyylitellyn kukkakuvion ompelemista. Piirsin liimakankaan taakse vapaalla kädellä melko tavanomaisen sakarakuvion, minkä leikkasin ja tikkasin napinläpitikkauksella pohjakankaaseen. Täysin musta pohjakangas kaipasi mielestäni jotakin punaista. Niinpä sain hyvän syyn harjoitella vapaata tikkausta. Olen näköjään ehtinyt unohtaa joulukuusta saamani ohjauksen. Joudun käymään ompelukoneliikkeessä kysymässä, kuinka BSR-laite asennetaan oikeaoppisesti saadakseni tikistä tasalaatuista.




Napinläpitikit osuvat kohdalleen, mutta BSR:n käyttö on unohtunut kokonaan.
Buttonhole stiches are quite easy, but not free quilting with BSR-equipment.



I like Artful Quilters Web Ring blogs and nowadays particularly modern aplication technique of Little Fish Creation. I'd like to try this technique but now I liked to try to aplique a quite ordinary flower shape with my new sewing machine using oldfashioned buttonhole stitches and free quilting stiches with BSR (Bernina stich regulator). I noticed that I have to visit the shop where I bought the sewing machine to ask, how to use the BSR correctly, because I have forgotten it.




******



Muistattehan myös arpajaiset. Osallistut arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka.



perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Käsityöohjelmia

Tällä kertaa minulla en aio esitellä omia käsitöitäni, vaikka niitäkin kyllä olisi, vaan kertoa toisten käsitöistä. Nimittäin Turku-TV:ssä näytetään Opi ja harrasta -nimistä käsityöaiheista ohjelmaa. Ohjelmaa näytetään perjantaisin klo 18 ja 20.30 sekä lauantaisin 20.15

Ensimmäisessä näkemässäni jaksossa neuvottiin silkkipainotekniikan niksejä. Tänään näytettiin, kuinka kudotaan kangaspuilla. Ohjelma sopii aloittelijoiden lisäksi niille edistyneille käsityönharrastajille, joiden mielestä on hauska seurata käsitöistä innostuneita ihmisiä työn touhussa.

Mielestäni televisiossa voisi näyttää enemmänkin käsityöaiheisia ohjelmia, jotta mahdollisimman moni voisi tutustua uusiin harrastusmahdollisuuksiin. Samalla jo ennestään käsitöitä harrastavat saisivat virikkeitä ja ideoita omiin töihinsä, esimerkiksi uusia työskentelytekniikoita.

***

Olen lukenut käsityöaiheisia blogeja 2 - 3 vuotta, siis kauemmin kuin olen pitänyt omaa käsityöblogiani. Ilokseni olen huomannut, että käsityöblogeja yhdistää yksi merkittävä asia, nimittäin omien töiden arvostaminen ja vielä laajemmin, yleensä käsitöiden arvostaminen. Minusta on hienoa, että suuri joukko käsityöharrastajia esittelee blogeissaan omia töitään ja keskustelevat keskenään. Tätä trendiä haluan itsekin jatkaa.

Ollaan ylpeitä itsestämme! :)

****
Muistattehan myös arpajaiset. Osallistut arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka.

****

Olen miettinyt, pitäisikö minun sittenkin paljastaa yllätyslahja edeltä käsin tai ainakin vilauttaa sitä vähän. Samanlaista tämä on myös ennen joulua. On kiva järjestää jouluyllätyksiä ja -salaisuuksia, mutta en millään jaksaisi olla paljastamatta yllätystä ennen aikojaan.

Tähän mennessä saamissani kommenteissa onkin aistittavissa halu nostaa kotimaisten käsitöiden arvostusta, mitä pidän erittäin tärkeänä. Hyvin tehty käsityö on parhaimmillaan kuin kallisarvoinen aarre: kaunis, persoonallinen, ainutlaatuinen, usein myös käytännöllinen - jopa taideteos.







torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Minun peitto! / My quilt!

Vihdoinkin sain valmiiksi Ruusutarha-tilkkupeittoni. Sain ommeltua reunuksen viimeiset pistot tänään, ja olen tosi tyytyväinen. Onhan peitto ihan ensimmäinen oma peittoni.

At last my Rsoegarden-quilt is finished. I made my last stiches to the border earlier today, and now I'm pleased. It is my very first quilt for myself.


Ruusutarha kevätauringossa.
Rosegarden at spring sunshine.




Kokeilin, miltä täkki näyttää sohvan päällä, mutta en pitänyt näkemästäni.
I liked to see the quilt, how it looks like on sofa, but I did not like the view.





Luultavasti pidän peittoa torkkupeittona sohvan reunalla.
Voisi olla mukavaa käpertyä peiton sisään televisiota katsoessa.

I keep the quilt on the sofa as a nap quilt.
It would be nice to wrap myself up and watch TV.


*****


TilkkuSatu neuvoi minua, miten värjätty kangas voidaan paistaa: Kankaat kääritään vanhaan lakanaan noin puoleksi tunniksi 100-asteiseen uuniin.

Koska minulla ei ollut sopivaa vanhaa lakanaa, käärin kankaan löyhästi leivinpaperin sisään. Kankaasta tuli ihan hyvä.

Myöhemmin löysin sattumalta kirjastosta kirjan, joka käsitteli kankaanvärjäystä. Kirjassa annettiin kaksi neuvoa, kuinka väri voidaan kiinnittää. Värin voi kiinnittää lämpökaapissa (kai tarkoitettiin kuivauskaappia?). Kangas ripustetaan 120-130 -aseteiseen kaappiin noin kymmeksi minuutiksi. Myös kankaan lämmittävällä mankelilla voidaan kiinnittää väri. Kangas pitää antaa olla mankelissa noin kahdeksan kierrosta.

Uunissa paistaminen tuntuu tällä hetkellä kätevimmältä, sillä meillä ei ole kuivauskaappia eikä mankelia.

Värjättyä ja paistettua kangasta ei saa pestä viikkoon värin kiinnittämisen jälkeen, jotta väri kiinnittyy kunnolla kankaaseen.



TilkkuSatu advised me how to bake dyed fabric in oven: Take old sheet and put the dyed fabric and make a packet. Put the packet in oven with about 100 C degrees keep it there about half an hour.

I tried TilkkuSatus advice but I made the packet with the baking paper, and it worked.

Later at library I found a book about dyeing and printing fabric. I found the advice to fix the dyeing color in some kind of electric cabinet drier with 120 - 130 C degrees about ten minutes. I found also the advice to use the electric mangel with heat. About eight rounds is enough for the colour fixing.

I also found very important advice to not wash the dyed and fabric immediately after fixing the colour but wait one week, because of colour fixing properly.

*****


Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla
maanantain 9.4. postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea. On ilahduttavaa huomata, että tilkkutöitä tunnetaan ja niitä arvostetaan.

Kaipaan edelleenkin juuri sinun mielipidettäsi.












torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Lisää värjäyskokeiluja/ An another dyeing experiement



Tässäpä tämä ikävänvärinen turkoosi kangas nyt on käsiteltynä kahdella eri sinisellä sekä runsaalla kourallisella suolaa! Olen tulokseen melkoisen tyytyväinen.

Here you are! The dull turquoise fabric has changed to beautiful blueish turqoise fabric with spots maden with salt treatment.





Tässä kangas on lähikuvassa.
And here is fabric in close-up.




Ja tässä vielä kuva värjäysprosessista.
And here fabric is in process.


Värjäsin kankaan eilen, joten kangas on jo kuiva, ja väri pitäisi saada kiinnitettyä pintaan. Edellisellä kerralla silitin kankaan, mutta kärsivällisyyteni ei riitä liki kolmen metrin kankaan niin huolelliseen silittämiseen, että saisin värin pysymään pinnassa.

Olen kuullut, että kangasvärin voi kiinnittää paistamalla ihan tavallisessa uunissa. Silitysraudan kolme pistettä vastaa 200 astetta, mutta tuskin puuvillakangasta kuitenkaan uskaltaa pistää 200-asteiseen uuniin. Niinpä kysynkin teidän mielipidettänne:

  • Millä tavalla paistat kankaasi?
  • Millaisessa lämpötilassa uskaltaisin paistaa puuvillakankaan?
  • Kuinka kauan liki 3-metristä kangasta pitää paistaa?

Yesterday I dyed the fabric, so it is dry enough to fasten the colour. At last time I ironed the fabric, but now I think, I have not patience enough to iron about three meters of fabric so careful, to fasten the colour on fabric.

I have heard, that you can roast the dyeing colour in oven. The three dots on iron means about 200 C degrees, but I dare not to put the cotton fabric on to oven with 200 C degrees.

So I'd like to ask your opinion:
  • How do you roast/bake your dyed fabric in oven.
  • How many degrees is enough for cotton?
  • How long you roast/bake your dyed three-meter-long dyed cotton?

***

Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla
maanantain postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea. On ilahduttavaa huomata, että tilkkutöitä tunnetaan ja niitä arvostetaan.

Kaipaan edelleenkin juuri sinun mielipidettäsi.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Kankaanvärjäyskokeiluja/ Fabric Dyeing Experiments

Alussa oli metrikaupalla luonnonvalkoista lakanakangasta. Sitten halusin kokeilla, kuinka kangas taipuu väreihin. Niinpä ostin Dylonin kangasväriä ja värjäsin parin metrin pätkän turkoosiksi. Kuten kuvastakin näkyy, väri ei tarttunut tasaisesti eikä siitä tullut jännittävän kirjavakaan vaan jotakin siltä väliltä. En pidä myöskään pesukonevärjäystä mitenkään ekologisena, koska jouduin pesemään kankaan useasti ennen kuin vakuutuin värin pysyvyydestä.


At first there were meters and meters of natural white cotton fabric. Then I wanted to experiment, how I can fix the fabric more colourful. So I bought Dylon fabric colour for wash machine and dyed turquoise some meters of fabric. But as you see the picture, the dyeing result is not solid, not vivid, but just boring. And the wash machine dyeing is not ecological, because I had to wash the fabric many times until I was sure enough colour is permanent.






Tässä turkoosi kangas luonnonvalossa.
Here the turquoise fabric in daylight.


Seuraavaksi kokeilin Emo-tuotteen emulsiovärejä luonnonvalkoiseen kankaaseen. Sekoitin kahta eri sinistä emulsioon vaaleaksi liuokseksi ja suihkutin väriemulsion kankaalle niin että lopulta kangas oli läpikotaisin märkä. Koska halusin kankaasta täplikkään, sirottelin märän kankaan päälle suolaa.

Then I took some natural white fabric and the fabric emulsion paints. I mixed two kind of blue with emulsion and sprayed it to the fabric. When all the fabric was wet, I strewed some table salt on to the fabric. Result is vivid, white spotted blue fabric, which I like.


Tässä värjätyn kankaan päällä on väripigmentit, emulsio, suihkepullo sekä ruokasuola.
Huomaa kankaan pinnalla oleva suola.
Here on just dyed fabric is colour pigments, emulsion, spray bottle and table salt.
See the strewed salt on the fabric.





Tässä kuvassa suola on vaikuttanut jo jonkin verran.
Here salt has affected a while.





Läheltä juuri värjätty kangas näytti tältä. Suola on jo alkanut vaikuttaa väripintaan.
Nearby just dyed fabric looked like this. The salt affects the colour already.


Kun kangas oli yön aikana kuivunut, silitin pesin sen saadakseni suolan kankaan pinnalta ja varmistuakseni kangasvärin pysyvyydestä. - Suolaa oli kankaassa niin paljon, että siitä jäi valkoinen karsta silitysraudan pintaan. Onneksi suola on vesiliukoista, pesin raudan pohjan vedellä.

When it was dry, I ironed the fabric and and washed it up because to remove the salt on fabric and to be assured the constant of fabric colour. - There had been so much salt on the fabric, that it remaided on the bottom of the iron. But no problem, salt dissolves with water. So I washed up also the bottom of iron



Tältä värjätty ja pesty kangas näyttää luonnonvalossa.
Here the dyed and washed up fabric in daylight.


Seuraavaksi kokeilen, millaisia kuvioita saan emulsiovärin ja suolan avulla turkoosiin kankaaseen.
Next time I’ll experiment, how the sprayed fabric colour emulsion and salt treatment affect the turquoise fabric.


*****

Muistathan ottaa osaa yllätysarpajaisiin.

Osallistut arpajaisiin ilmottautumalla eilisen postauksen kommettilaatikkoon huhtikuun aikana. Saamiani vastauksia oli ilo lukea, mutta vielä kaipaan juuri sinun mielipidettäsi.



maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Kangastuksia uudistuu

No niin, olen vihdoinkin siirtänyt kaikki vanhat kirjoitukset sekä Kangastuksia Patchworks -pääblogistani että Kangastuksia-sivublogistani tänne saman osoitteen alle. Vielä on kuitenkin paljon tekemistä, mm. linkkilista on vielä kokonaan laatimatta ja kommentit siirtämättä. Linkkilistan laatiminen tässä uudessa Bloggeri-versiossa ei pitäisi olla kovin vaikeaa, mutta kommenttien siirtäminen voi olla vähän hankalampaa, ainakin minun IT-tuntemuksellani tai oikeammin sen puutteen vuoksi.

Suurin syy uudistettuun versioon siirtymiselle olikin juuri linkkilistan vaivaton laatiminen uudessa versiossa. Turhauduin, kun HTML-taitoni olivat niin alkeellisia, että en saanut vanhassa blogiympräistössä olevasta Patchworks-blogistani juuri sellaista kuin halusin.

Blogiuudistuksen kunniaksi haluan järjestää pienet yllätysarpajaiset.

Ilmottaudu kommenttilaatikkoon niin voit voittaa pienen tilkkutyöyllätyksen ihan omaksi.

Kerro myös, millainen tilkkutyö olisi sinun unelmien tilkkutyösi:

  • Millaisen tilkkutyön huolisit itsellesi tai lahjaksi? Minkämallinen, -värinen ja -hintainen sopisi sinun makuusi, kotiisi tai kukkarollesi?
  • Onko pääpaino kauneudella vai käytännöllisyydellä, kun valitset tilkkutyötä? Kuinka paljon hinta ratkaisee ostopäätökseesi?
  • Millaisesta tilkkutyöstä et missään nimessä pidä?
  • Mitä muuta vaadit hyvältä tilkkutyöltä kuin sen, että se on hyvälaatuinen ja kestää myös vesipesun?
Aikaa arpajaisiin osallistumiseen on koko huhtikuun ajan.


20.4. Muistakaahan laittaa myös jokin nimimerkki (ja mahdollinen blogiosoite) kommenttiinne. Näin on helpompi toimittaa aikanaan arpajaisvoittokin perille. :)


lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

April 04, 2007 Lisää uusia tyynyjä / More new pillow cases




Ompelin lisää tyynyjä. I sew more pillow cases.




Tässä tummansininen versio poseeraa sohvan nurkassa.
Here the dark blue version of my pillow case.




Ja beige. And tan version.



Ja tässä kolmikko poseeraa yhteiskuvassa.
And here they are, all three together.



Eikä tässä kaikki. Pöydällä on lisää samanmoisia. Myös uusia tyynyideoita odottaa toteuttamistaan.

And there is some more pillow cases in my desk. Also I have some new ideas of pillow cases are waiting for fulfilling.


*****


Olen uusimassa blogiani. Siirrän Kangastuksia Patchworks -blogin sekä Kangastuksia-blogin saman osoitteen alle. Tästä voi seurata haamupostauksia, mistä esitän pahoitteluni etukäteen.

I'm going to put my Kangastuksia Patchworks -blog and Kangastuksia -blog together to the same www-adress. Sorry about the ghost posts.

Labels: , , , , , , , , ,

April 02, 2007 Tyynyä pukkaa/ New pillowcases



Surautin tässä muutamia tyynynpäällisiä. Kaikissa tyynynpäällisissä on sama idea, nimittäin Mosaik Crazy-tekniikka. Väriyhdistelmät vaihtelevat hieman, mutta yleissävy on kuitenkin sininen.

I sew some new pillowcases with the same idea, Mosaik Crazy- technique. All the pillowcases are blue and bluish, with different fabrics.



Tässä on vaaleansininen kaunistus.
Here you are, the light blue beauty.



Ja tässä tyyny takaa. Huomaa, nappien väliaikainen kiinnitys nuppineuloilla. Piti nimittäin saada äkkiä valokuvat blogiini.

And here is the backside of pillowcase. See the buttons temporary fixed with the pins. I liked to put the photos quickly in my blog.


Labels: , , , , , , ,