Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokeilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokeilu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Kesä tuli ja meni

Huh, hetki sitten koin jännittyksen hetkiä. En nimittäin muistanutkaan heti käyttäjätunnusta. Niin siinä voi käydä, kun ei bloggaa aikoihin.

Kesällä tosiaankin tuli päivitettyä käsityöblogia erittäin huonosti, sillä kiinnostuksen kohteet olivat jossakin muualla kuin käsitöissä. Talo valmistuu vähitellen. Lomat on vietetty ja töissäkin on tullut oltua jo jonkin aikaa.



Viime viikolla leikkasin farkkuhameen ja viikonlopulla ompelin hameen kasaan. Käytin ikivanhaa Suuren suomalaisen käsityölehden kaavoja (9/2005). Jätin kuitenkin vyötärökaitaleen pois.


Farkkuhame joustavasta farkkukankaasta
tuli maksamaan noin kympin.


Kaavat.
Huomaa epäsymmetriset leikkaukset.

Farkkukankaan ostin Eurokankaasta. Nuorempi lapsi oli mukana, ja hänen mielestään kangas oli juuri minun näköiseni. Kangas maksoi muistaakseni 8 €, hame tuli siis maksamaan 10 €, ilman työpalkkiota - ei yhtään hullumpaa vapaa-ajan hameeksi. Tosin taidan heti huomenna laittaa hameen töihin päälleni. Joustava farkkukangas tuntuu mukavalta päällä.

Oikeastaan ompelin farkkuhameen nähdäkseni kaavojen toimivuuden. Aion nimittäin tehdä kaavoilla hieman juhlavamman hameen. Meillä on taas sukujuhlia tiedossa, ja tällä kertaa ajattelin aloittaa ompelukset ajoissa, jotta ompelemisestakin tulisi jotakin. Tänä kesänähän minulle on käynyt niin, että ompelukset ovat jääneet lähinnä aikomuksiksi tai keskeneräisiksi.
Marjapuuron värinen pellavahame ja siihen sopiva yläosa jäivät keskeneräisiksi, sillä töiden alettua keräsin ompelukseni laatikoihin. Ei paljon puuttuisi, niin asu olisi valmis.

Kesällä värjäsin hieman kankaita. Kokeilin aurinkotekniikkaa. Aion kuitenkin painaa kankaille kuvioita, joten esittelen kankaat myöhemmin. Samoin olen kaivanut puikot ja langat esille. Yksi villatakki olisi kaulusta ja kokoamista vailla valmis. Eilen illalla kuitenkin aloitin uuden villatakin, sillä en muista enää villatakin kaulukseen tulevan pitsineuleen ohjetta enkä tietenkään löytänyt ohjettakaan. - Siivotessahan ne hukkaan joutuneet löytyvät yleensä. Tarvitseekin varmaan ruveta taas järjestelemään ohjelehtiä.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

October 19, 2006 Yritetäänpä uudelleen/Well, let's try again



Muutin suunnitelmia.

En virkkaakaan huivia, sillä virkkaamalla siitä olisi tullut todella ruma ja paksu. Niinpä Juulin kehotuksesta tartuin puikkoihin. Etsin talon paksuimmat puikot (numero 7) ja rupesin kutomaan hahtuvaa ja keinokuitulankaa yhteen. Talon ainut keinokuituinen lanka oli mustaa ja kiiltävää, joten jouduin valitsemaan: joko aloittaisin heti mustalla tai odottaisin päivän tai pari, kunnes ehtisin käydä lankakaupassa valitsemassa vähemmän hallitsevaa väriä. Minähän en tunnetusti jaksa odottaa, vaan tartuin ainoaan tilaisuuteen, kuten kuvastakin näkyy.

Kudoin reunoihin helmineuletta ja muuten oikealla oikein ja nurjalla nurin.

Tuloksena on tweedimäinen vaikutelma. Ei se haittaa. Tarkoituksenani onkin harjoitella hahtuvan käsittelyä. Voin käyttää kaulahuivia arkisin.

Voisikohan huivin huovuttaa pesukoneessa vai pitäisikö se huovuttaa käsin?

Seuraavaksi voisinkin kokeilla jotakin juhlavampaa. Mitenkähän onnistuisi hahtuvan huovuttaminen lankoina. Laittaisin alustalle lankoja ristiin rastiin huivin näköiseksi pötkyläksi. Ja sitten kokeilisin huovuttaa sen. Taitaa olla kuitenkin viisainta etsiä netistä huovutusohjeita.

Onko muuten huovuttaminen englanniksi "felting"? (Felt on huopa.)


So, I did not like to crochet my wool but knit. Juuli adviced to use some synthetic fibre and big sticks with my wool. I took my biggest sticks, number 7 and a black syntethic yarn and had tweed like knitting for casual everyday use.

Later I'd like to learn how to make something festive with my wool.


Posted by Picasa
posted by Kangastuksia at 10/19/2006 04:50:00 PM 2 comments