Näytetään tekstit, joissa on tunniste Quilting. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Quilting. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Harjoittelu tekee mestarin/Practising something new

Artful Quilters Web Ring'in blogeista olen tällä hetkellä ihastunut erityisesti Little Fish Creation -blogin moderniin applikointitekniikkaan. Kuviokangas kiinnitetään liimakankaan avulla pohjakankaaseen, minkä jälkeen kankaat tikataan yhteen.


Itse en ole vielä valmis täysin abstrakteihin kuvioihin, joten kokeilin huvikseni tyylitellyn kukkakuvion ompelemista. Piirsin liimakankaan taakse vapaalla kädellä melko tavanomaisen sakarakuvion, minkä leikkasin ja tikkasin napinläpitikkauksella pohjakankaaseen. Täysin musta pohjakangas kaipasi mielestäni jotakin punaista. Niinpä sain hyvän syyn harjoitella vapaata tikkausta. Olen näköjään ehtinyt unohtaa joulukuusta saamani ohjauksen. Joudun käymään ompelukoneliikkeessä kysymässä, kuinka BSR-laite asennetaan oikeaoppisesti saadakseni tikistä tasalaatuista.




Napinläpitikit osuvat kohdalleen, mutta BSR:n käyttö on unohtunut kokonaan.
Buttonhole stiches are quite easy, but not free quilting with BSR-equipment.



I like Artful Quilters Web Ring blogs and nowadays particularly modern aplication technique of Little Fish Creation. I'd like to try this technique but now I liked to try to aplique a quite ordinary flower shape with my new sewing machine using oldfashioned buttonhole stitches and free quilting stiches with BSR (Bernina stich regulator). I noticed that I have to visit the shop where I bought the sewing machine to ask, how to use the BSR correctly, because I have forgotten it.




******



Muistattehan myös arpajaiset. Osallistut arpajaisiin kertomalla linkin takana olevan kirjoituksen kommentteihin, millainen suhde sinulla on tilkkutöihin. Aikaa on vielä huhtikuun loppuun saakka.



lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

April 04, 2007 Lisää uusia tyynyjä / More new pillow cases




Ompelin lisää tyynyjä. I sew more pillow cases.




Tässä tummansininen versio poseeraa sohvan nurkassa.
Here the dark blue version of my pillow case.




Ja beige. And tan version.



Ja tässä kolmikko poseeraa yhteiskuvassa.
And here they are, all three together.



Eikä tässä kaikki. Pöydällä on lisää samanmoisia. Myös uusia tyynyideoita odottaa toteuttamistaan.

And there is some more pillow cases in my desk. Also I have some new ideas of pillow cases are waiting for fulfilling.


*****


Olen uusimassa blogiani. Siirrän Kangastuksia Patchworks -blogin sekä Kangastuksia-blogin saman osoitteen alle. Tästä voi seurata haamupostauksia, mistä esitän pahoitteluni etukäteen.

I'm going to put my Kangastuksia Patchworks -blog and Kangastuksia -blog together to the same www-adress. Sorry about the ghost posts.

Labels: , , , , , , , , ,

April 02, 2007 Tyynyä pukkaa/ New pillowcases



Surautin tässä muutamia tyynynpäällisiä. Kaikissa tyynynpäällisissä on sama idea, nimittäin Mosaik Crazy-tekniikka. Väriyhdistelmät vaihtelevat hieman, mutta yleissävy on kuitenkin sininen.

I sew some new pillowcases with the same idea, Mosaik Crazy- technique. All the pillowcases are blue and bluish, with different fabrics.



Tässä on vaaleansininen kaunistus.
Here you are, the light blue beauty.



Ja tässä tyyny takaa. Huomaa, nappien väliaikainen kiinnitys nuppineuloilla. Piti nimittäin saada äkkiä valokuvat blogiini.

And here is the backside of pillowcase. See the buttons temporary fixed with the pins. I liked to put the photos quickly in my blog.


Labels: , , , , , , ,

March 28, 2007 Pöytäliinaa tuunaamassa/ Recycling the table cloth




Olen aina ihastellut, kuinka kierrätysmateriaalia hyödynnetään tilkkutöissäkin. Tarvitsee vain kulkea silmät auki ja mieli avoinna.

Eilen löysinkin kirpputorilta kivan näköisen sinisellä langalla käsin kirjotun pellavaliinan, jossa on nyplätty pitsi. Liina oli miltei virheetön, vain pieni reikä yhdessä reunassa. Liinan voisi tietysti käyttää sellaisenaan, liinana. Reiän voisi peittää jollakin esineellä.

I have always liked recycling even with quilting. All you need is open mind and eyes.

At yesterday I found at fleamarket a small linen tablecloth with hand embroidery and lace. Almost perfect tablecloth had a tiny mistake, namely hole in one side near the lace. You can use tablecloth as it stands, if you mask the hole somehow, or you can recycle the table cloth.


z
Uusi kirpputorilöytö. Liinan koko on noin 80 cm x 80 cm.
Kuvassa reikä näkyy oikeassa laidassa taiteen alapuolella.
My new flea market find. The linen tablecloth is about 80 cm x 80 cm.
You can find the hole in the middle of right side under the foldmark.


Toisaalta siitä saisi tuunattua jotakin uutta. Tarvitaan vain suunnitelma, sakset ja vähän lisää pellavakangasta, esimerkiksi luonnonväristä, valkoista ja sinisen eri sävyjä.

But if you like to recycle the table cloth, you need only a good plan, scissors, and some linen, perhaps white and some blue tones.


z

Visualisoidakseni liinan eri käyttömahdollisuuksia taittelin sitä. Miten voisin hyödyntää kahta samankokoista puolikasta?

I needed visual aspects for my plans. So I folded the cloth some way. How I could use two similar parts of table cloth?


z

Mitä käyttöä voisi olla neljällä samankokoisella neliöllä?
Or with four parts?





z

Entäpä jos neliöt leikkaisikin leikkaisikin vielä kolmioiksi?
And if I cut the tablecloth in big triangles.


Kolmioit voisi leikata vielä pienemmiksi kolmioiksi. Väliin erivärisiä pellavakolmioita ja pitsinpaloja.
Then I could cut them even smaller triangles. Between the triangles I could sew some more lace and new linen fabric.


Mitä muuta liinasta voisi tehdä kuin isomman pöytäliinan tai pari pienempää? Kenties tyynynpäällisiä? Tai ehkä paremmansorttisen esiliinan? Vai piilottaisinko sittenkin sakset tältäkin liinalta?

What I could make? - one bigger tablecloth with recycling idea, or some smaller tablecloths? Or some pillow cases? Or a fine apron?

Or is it better to hide the scissors even in this case.





Labels: , , , , , ,

January 15, 2007 Tilkku-tv:n lumoissa / That magic Quilters TV

January 15, 2007

Tilkku-tv:n lumoissa / That magic Quilters TV

Sisäinen Pelle Peloton nostelee päätään jälleen. Olen tuijotellut lumoutuneena Tilkku-tv:tä melkein koko sunnuntain. Olen saanut monta hyvää tilkkutyöideaa, olen oppinut uusia tekniikkoja ja samalla on tullut harjoiteltua englannin kielen taitoa. Ehkäpä kokeilen joskus jotakin oppimaani, esimerkiksi kaleidoskooppiblogin tekoa, sillä sen salat aukenivat vihdoinkin havainnollisen esityksen myötä.


Erityisesti minua himottaa rakentaa – tai oikeammin rakennuttaa – itselleni kotitekoisen pitkävartisen tikkauskoneen. Katsokaapa vaikka Cute Clown Theme for a Childrens Bedroom -ohjelman tikkausvinkkiä Pennywinkle Farmilta. Tarvittaisiin ehkä kolme pitkää puukeppiä, kiristysmekanismi ja metallikehikko, johon tilkkutyö pingotetaan, sekä metallinen kelkka, jonka avulla ompelukonetta voi liikutella edestakaisin sekä sivusuunnassa. Löytyisiköhän lähipiiristä tarpeeksi innokasta kotinikkaria, joka tekisi minulle samanlaisen – tietysti pientä korvausta vastaan?

Kiitos jälleen kerran hyvästä linkistä, TilkkuSatu.


P.S. Sen laserlampputempun voisi toteuttaa jo nyt. On nimittäin tarvikkeetkin jo kotona: pieni laserlamppu ja tikkaava kone sekä tikkausmalleja.


Kuvaa “http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/b/bf/Gyro.jpg/200px-Gyro.jpg” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.
Kuva/Build



At last Sunday, my inner Gyro Gearloose waked up, while I have watched Quilters TV via Internet, and saw many new ideas and techniques. For example the secret of kaleidoscope block is understood and liked, too. Some day I use the new techniques.


But first of all I liked idea of homemade quilting longarm a la Cute Clown Theme for a Childrens Bedroom -program. I only need some long wooden canes with the stopping mechanics for the quilt, and a metallic sledge for the sewingmachine for moving it forward and backward, and to the both sides. Perhaps I'll find a man to construct it for me. Because there is nothing like this at shops here in Finland.

Thank you TilkkuSatu for a fine Internet hint, again!



Labels: , , ,

posted by Kangastuksia at 1/15/2007 11:41:00 AM 0 comments

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

December 13, 2006 Unilento / My Dream Fly




Unilento (2005 - 2006)
Korkeus n 110 cm leveys n. 120 cm.
Kaikki kankaat puuvillaa, koneella ommeltu ja tikattu.

My Dream Fly (2005 - 2006)
Lenght about 110 cm, width about 120 cm. All fabrics cotton, machine stiched, machine quilted.



Vihdoinkin sain Unilennon valmiiksi. Tikkasin flanellikankaan ja taustakankaan kanssa ja lopuksi lisäsin reunuksen sekä ripustuskujan. Kuvasin työni takapihan aitaa vasten. Vielä pitäisi löytää sille oikea paikka. Ehkä ripustan sen tänne työhuoneen seinälle.

My Dream Fly is no more UFO but FUFO. I quilted it at last. I took the picture outside of my house against the fence. I have no idea, where I'm going to hang my work, perhaps here in my study.


Labels: , , ,

Tuesday, December 27, 2005

Lisää ufoja:Ruusutarha / Rosegarden















Uusimpia kangaslöytöjä.

My newest founds.
Even here in Finland you can find such a beautiful oldfasioned rose shaped cloths like that.

Nämä ihanat kankaat löysin vasta tänä syksynä. Mietin kauan, mitä tekisin ruusukankaasta. Onneksi löysin ruusukankaaseen sopivia punaisia sävyjä. Vaaleampi kangas on lakanakangasta.



















Suikaletekniikka on nopea. Sopii siis minunkin kärsimättömälle luonteelleni.




Onneksi keksin tämän mallin.

Split Rail Fence sopi erinomaisesti mielikuviini. Nimesin työni ruusutarhan aidaksi. Työ on vielä keskeneräinen. Tarvitsen vihreää kangasta työni ylä- ja alalaitoihin.


The half-done Split Rail Fence in my Rosegarden.
Keskeneräinen Ruusutarhan aita.


posted by Kangastuksia at 12/27/2005 10:38:00 PM 6 comments