Näytetään tekstit, joissa on tunniste Links. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Links. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Lisää kierrätysideoita maailmalta

Kotimainen Mums-aitta tuo Etelä-Afrikasta kierrätysmateriaaleista valmistettuja uniikkeja käsitöitä. Mums-aitasta voi tilata esimerkiksi sisustusartikkeleita. Minuun teki vaikutuksen kirkkaasta kierrätysmuovista valmistetut valaisimet, kuten Flowerball tai Lilyball. Myös kodintekstiilit ja laukut ovat kauniita ja hauskoja.

Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan "Eettisiä laukkuja Etelä-Afrikasta" Mums-aitan yhteistyökumppanista seuraavaa:


Kaunista, käytännöllistä, eettistä ja kierrätettyä. Eteläafrikkalaiset Mielie-laukut ovat kaikkea tätä. Pakko uskoa, kun Etelä-Afrikasta asti tullaan Suomeen näyttämään.

Mielie-laukkuja kutovat eteläafrikkalaiset työttömät. Suurin osa maan mustista on vailla töitä, vaikka taitoja olisi, kertoo Adri Schutz, afrikaansia puhuva Mielie-projektin perustaja, itse valkoihoinen.

Mielie-projektilla on myös omat kotisivut, jossa voi käydä ihailemassa taitavien kätten töitä. Laukut, tyynyt, tuolit ja muut tuotteet valmistetaan trikookankaiden leikkuujätteistä perinteisellä maissi- eli mielie-tekniikalla, mikä tuo tuotteeseen kiinnostavan nyppymäisen pintastruktuurin. Mieliessä hyödynnetään kierrätystavaroita unohtamatta tavaroiden kauneusarvoja, vai mitä sanotte vaikkapa tästä laukusta:


Kuva täältä.

Tai tästä matosta:

(Kuva täältä)


Olen etsinyt netistä tarkempia tietoja maissitekniikasta, mutta valitettavasti toistaiseksi täysin turhaan. Ehkä kuitenkin vielä joskus minua onnistaa ja selvitän, miten elävä struktuuri saadaan aikaan.

Tekniikan lisäksi minua kiehtoo töiden rohkeat ja ennakkoluulottomat värit ja kuosit. Esimerkiksi kuvan maton kuviointi innosti minua miettimään, millaiselta epäkeskiössä toisiinsa nähden sijoitetut ympyrät näyttäisivät tilkkutyönä.


Mums-blogi.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

November 11, 2006 Messutuliaisia Tampereelta



Eilen oli pitkä mutta antoisa päivä Tampereella
Käsi- ja taideteollisuusmessuilla. Kiersin messukojuilla viitisen tuntia, sillä katseltavaa oli paljon. Oli muuten katselijoitakin melkoisesti. Yhdeksältä sopi vielä kiertelemään, mutta jo kymmenen maissa oli melkoinen tungos. Niinpä kiertelyvauhtinikin hidastui, vaikka en kaarsin kaukaa sellaiset kojut, jotka eivät minua erityisesti kiinnostaneet.

Onneksi olin yksin liikkeellä. Sain olla niin itsekäs kuin halusin ja kiersin kojuilla omien mieltymysteni mukaan. Olen kuitenkin kiinnostunut niin monesta asiasta, että maltoin vasta vähän ennen kotiin lähtöä haukata sämpylän ja hörpätä kupillisen teetä. Seuraavalla kerralla pitää muistaa ottaa oma vesipullo mukaan. Niin, ja pitää pitää ruokailutauko, vaikka kuinka tekisi mieli katsoa kaikki mahdollinen.

Yesterday I was at
Handwork and Artwork Trade Market in Tampere. There were lot of wonderful things and the market place was crowded, so I spent about five hours there. It was fun and hard work at the same time. Fortunatelly I was with my own. So I was as selfish as I could and take a look what I really wanted.

Tällaisia tuliaisia ostin:



Joulukorttitarpeita
Stamps and inks for the Christmas cards.



Vinokaitalerautoja.
Nyt saan tehtyä itse vinokaitaleita, peräti kolmenlaista leveyttä.





Arjangon villasilkkilankaa huiveihin.
Wool, silk and merinowool garn, about 200 g.
Arjango





Punaista, kultaa ja ruskeaa silkkikuitua sekä ruskeaa pellavakuitua huovutukseen.
Red, colden and brown silk fibers and brown linen fiber for felting.
www.merinovilla.com



Silkkisifonkia. Nyt voin kokeilla huovutusta silkkikankaalle.
Silk siffong. Now I can try wool felting with silk fabric.
www.merinovilla.com



Kangasvärejä.
Fabric printing colors.
EMO-tuotanto Oy





Steariinia ja parafiinia värjäyskokeiluihin ja kynttilöihin. Haluaisin kokeilla batiikin tekemistä.
Stearin and parafin for my batik experiments and for home made candles.
Lahtisen Vahavalimo Ky


Kivideodoranttia. Taatusti luonnonmukaista ja terveellistä.
Organic Mineral Deodorant.
www.deodoranttikivi.net



Ostin myös taikakangasta kokeilumielessä. Taikakangas on veteen liukenevaa viseliiniä.
I bought 1 m "magic fabric", water dissolving viselin.
Varpa-Looms

TutustuinLankatavaratalo Kauhavan Kangas-Aitta oy:n tuotantoon.

Erityisesti ihastuin mustaan Selina-samettilankaan.
I became acquainted with Kauhavan Kangas-Aitta oy and its production.

Kimmo Tulimetsällä on komeita takorautaisia esineitä.
I found a skillfull smith.

Pidin

Pidin Ateljee C:n tuotannosta.
I liked Ateljee C:s production.

Sorrin Silkin kojusta löysin aivan ihanaa silkkiorganzaa, mutta valitettavasti sitä oli aivan liian vähän.
At Sorrin Silkki I found wonderfull silk organza, but too little for me.


Lopuksi Akateemisesta kirjakaupasta muutamia tilkkutyölehtiä.
Some Quilting and Patchwork magazines from a book store in Tampere.
Patchwork Professional, 04/2006 (German)
Quiltmaker, November 2006 (American)
Patchwork Spezial Weihnacten, 6/2006 (German)
Quilting Arts Magazine, Fall 2006 (American)





Labels:


// posted by Kangastuksia @ 13:04:00 2 Comments

May 07, 2006 Water Colour Quilts

Miljan tilkkutyösivuille eksyin vahingossa. Hän tuntuu olevan yhtä innostunut suikaletekniikkaan ja Hidden Wells - malliin kuin minäkin. Harmi, että hän ei päivitä enää blogiaan.

Samoilta sivuilta löysin muistutuksen tilkkutyötekniikasta, johon en ole vielä paneutunut erityisesti, nimittäin Watercolour Quilts tai Colour wash Quilts, kuten Deirdre Amsden kutsuu. Päinvastoin kuin Milja väittää, tilkkutyöt ja erityisesti watercolour onnistuu myös kankaanjäänteistä. Aina ei siis tarvitse olla iskemättömiä pakkoja käytössä, kun tekee tilkkutöitä. Jopa suikaletekniikalla onnistuu hyödyntämään kankaanjäänteitä. Tarvitaan vain tarkkaa värisilmää ja sommittelutaitoa.

Mutta se watercolouring! Innostuin ottamaan siitä selvää.

Näyttää siltä, että watercolour-tekniikka (käytän tästä lähtien siitä nimitystä vesiväritekniikka) on varsin monipuolinen.

Vesiväritekniikka on saanut innoituksen impressionistien, esimerkiksi Monet’n, maalauksista. Pointillismi tulee minulle välittömästi mieleen, kun katson vesiväritekniikalla tehtyjä tilkkutöitä. Valitsemani kaksi kirjan kantta voisivat olla esimerkkejä vesiväritekniikan ääripäistä: toisessa päässä on esittävä tilkkutaide, toisessa ääripäässä abstrakti kuva.

Tilkkutyölehdissä usein esitellään esittävää vesiväritilkkutyötaidetta. Niinpä en ole siihen aikaisemmin suhtautunut kovin innostuneesti. Vaikka pidänkin impressionistien maalauksista, en ole aikaisemmin innostunut ajatuksesta vangita tilkkutöihini luonnon kauneutta ja sen valoja ja varjoja. (Vrt. WatercolorQuilts)

Tässä hieman lisää kirjan annista .

Ei yhtään hullumpaa, eikö totta. Kunhan pääsin ennakkoluuloistani, saatoin myöntää tämän itsellenikin.

Ja tässä hieman lisää maistiasia.

Tällä kertaa Sandra Blankin tilkkutöitä.

Kathy Somers neuvoo omilla nettisivuillaan, kuinka vesiväritekniikkaan pääsee jyvälle.

Pidän palapeleistä ja kerään tilkkutyökankaita, joten vesiväritekniikka sopii minulle. Vaikka pidän perinteisestä tilkkutyötekniikasta, haluan toteuttaa itseäni vapaammin.

Myös nopeaa suikaletekniikkaa voi käyttää apuna vesiväritekniikassa. (Katso: Strip-Pieced Watercolour Quilting.) Kathy Sommers käyttää esimerkiksi nine-patch- tai 16- patch -blokkia pohjana. Ja viisisenttisistä paloistahan saa aika äkkiä näyttävää pintaa.

Vesiväritilkkutyön voi tehdä valmiin kuvan tai itse suunnittelemansa mallin mukaan. Malli kannattaa luonnostella paperille, jotta valoisat ja varjoisat kohdat tulevat oikeille paikoilleen. Sommers lajittelee tilkut yhdeksään pinoon (vaaleat, kirkkaat ja tummat eriväriset tilkut). Tämän jälkeen tilkuista suunnitellaan kuvio alustalle ja ommellaan. Yksinkertaiset kehykset ja tikkaaminen sopivat taideteokseen parhaiten.

Lisää vesiväritekniikkaa.
***

I found Milja´s web site by accident, and noticed that she likes Hidden Wells- pattern as much as I do. We found the quick and easy way to make Hidden Wells by strip technique.

Then I noticed that Milja likes the watercolor technique. I remember that I have seen the wall hangings done with that technique, mostly rose gardens and so on, something too pretty for me. But in her blog Milja mentioned Colour wash Quilts by Deirdre Amsden, and then I became very curious. The book cover picture was not too pretty for me. I liked it. It seems that watercolour technique is something for me.

The water colour technique had impression from the great Impressionists, like Monet. I just can see hint of pointillism, when I see the watercolour quilts. And you can make the scrap watercolour quilt, if you like. That’s nice! You need only many fabrics of the same colour but many shapes and lots of ideas and your artistic talents.

It seems that the water colour technique is very useful technique. It is all between the figurative and non figurative art. And it is a real art. You can describe the nature with its lights and shadows, but you can make your own explanation for your inner landscape. You can be as artistic as you will.
I found some web links to water colour quilt art. Here you are.

WatercolorQuilts


You can click the links in my Finnish text to see some fantastic watercolour quilts, too.

***


Some quilting links you can find here:

Mielenkiintoisia tilkkutyölinkkejä


And quick techniques here:

Erilaisia pikatekniikoita löytyy täältä.