maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Kangastuksia uudistuu

No niin, olen vihdoinkin siirtänyt kaikki vanhat kirjoitukset sekä Kangastuksia Patchworks -pääblogistani että Kangastuksia-sivublogistani tänne saman osoitteen alle. Vielä on kuitenkin paljon tekemistä, mm. linkkilista on vielä kokonaan laatimatta ja kommentit siirtämättä. Linkkilistan laatiminen tässä uudessa Bloggeri-versiossa ei pitäisi olla kovin vaikeaa, mutta kommenttien siirtäminen voi olla vähän hankalampaa, ainakin minun IT-tuntemuksellani tai oikeammin sen puutteen vuoksi.

Suurin syy uudistettuun versioon siirtymiselle olikin juuri linkkilistan vaivaton laatiminen uudessa versiossa. Turhauduin, kun HTML-taitoni olivat niin alkeellisia, että en saanut vanhassa blogiympräistössä olevasta Patchworks-blogistani juuri sellaista kuin halusin.

Blogiuudistuksen kunniaksi haluan järjestää pienet yllätysarpajaiset.

Ilmottaudu kommenttilaatikkoon niin voit voittaa pienen tilkkutyöyllätyksen ihan omaksi.

Kerro myös, millainen tilkkutyö olisi sinun unelmien tilkkutyösi:

  • Millaisen tilkkutyön huolisit itsellesi tai lahjaksi? Minkämallinen, -värinen ja -hintainen sopisi sinun makuusi, kotiisi tai kukkarollesi?
  • Onko pääpaino kauneudella vai käytännöllisyydellä, kun valitset tilkkutyötä? Kuinka paljon hinta ratkaisee ostopäätökseesi?
  • Millaisesta tilkkutyöstä et missään nimessä pidä?
  • Mitä muuta vaadit hyvältä tilkkutyöltä kuin sen, että se on hyvälaatuinen ja kestää myös vesipesun?
Aikaa arpajaisiin osallistumiseen on koko huhtikuun ajan.


20.4. Muistakaahan laittaa myös jokin nimimerkki (ja mahdollinen blogiosoite) kommenttiinne. Näin on helpompi toimittaa aikanaan arpajaisvoittokin perille. :)


13 kommenttia:

  1. Ison urakan olet tehnyt blogien yhdistämisessä! Unelmien tilkkutyö olisi tietysti itse tehty, mahtavan kokoinen päiväpeitto. Otetaan kuitenkin realiteetit mukaan: minä ja ompelukone emme tule juttuun... Isosta, hyvälaatuisesta ja kauniista tilkkutyöstä olen vamis maksamaan reilusti yli satasen. Tulevaan kotiini olen haaveillut saavani mm. tilkuista tehdyn keinustuolin päällisen. Kaunis kuvio ja yhteensopivat värit kruunaavat sen tilkkutyön.

    VastaaPoista
  2. Unelmatilkkutyöni olisi joku seinävaate - ei mikään valtavan iso vaan sellainen taulumainen. En ole koskaan tehnyt tilkkutöitä, koska myös minulla on niin, että en oikein tule juttuun ompelukoneen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ei isoja haaveita,tyynynpäällinenkin olisi kaunis,laukku myös! Nimimerkki tumpelo ompelija : )

    VastaaPoista
  4. Hei ja onnittelut uudelle blogille.

    Vastaan kysymyksiin myös: Seinävaate, torkkupeitto tai tyynynpäällinen sen olla pitää. Mutta mieluiten seinävaate. Neliö tai suorakulmainen, koolla ei niinkään väliä. Kukkarolle ei sovi mikään, mutta kotiini haluaisin jotakin voimakasväristä, paljon punaista tai keltaisia, tai sitten jotakin pehmeämpää: valkoisen, sinisen ja vihreän ilmava sekoitus. Mielellään ei solid colors. Mieluiten kolmioita tai neliöitä tai jotakin abstraktia, palloista tai pyöristetyistä, pallomaisista hirsimökkimalleista esimerkiksi en niin välitä. Pääpaino on kauneudella, yleensä hinta kaataa koko hankkeen - siksi teen itse kaiken sen mitä seiniltä löytyy. Niin, ja tekemisen ilosta tietysti. :)

    Toivottavasti tämä auttoi. :)

    VastaaPoista
  5. Tällä hetkellä seinävaate, senille tekniikalla tai häviävään materiaaliin tehty "ruukku". ruskean-sini sävyt, ei neliö vaan sellainen joka " valuu" alaspäin enempikin kartio. Tällä hetkellä kaikki tilkkutyöt tekniikat kelpaa minulle mutta vanha romanttinen tyyli ja ruusu kuvioit tökkii.
    Haaveilen myös parisängynpeitteestä. hintaa kyselit mitä olisin valmis maksamaan. itse kun teen tilkkutöitä niin parisänkyyn peite n40-80 e ja seinä vaate 10-40e. eli kankaiden hinta ja työlleni en laske hintaa. Arvostan suuresti toisten tekemiä töitä en ihmettele vaikka parisängyn peite olisi yli 200e sillä jokin tähti kuviokin on vaativa.
    kivasti olet uudistanut bogiasi.
    terkuin Pirjo Oulusta

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle blogille =) Minä pidän tilkkutöissä ihan niistä perinteisistä, en niinkään paljon "taiteellisista" ja oudon muotoisista ;). Värit murrettuja, ei missään tapauksessa kirkkaita perusvärejä. Vaaleanpunainen tosin on ruvennut miellyttämään :D. Applikoinnit ovat myös ihkuja. Ja nämä asiat peittona, seinätyönä, laukkuna. Tilkkutöissä mua häiritsee,jos värit ja kuviot ei oikein sovi yhteen ja tulos on sekava. Ja hintahan on aina se vaikea juttu... Itse en kyllä liikahdakaan ompelukonetta kohti, jos saisin esim. pari satasta parisängynpeitteestä...Mulla on omat taksani ja se joka ei ole valmis maksamaan, voi tehdä itse ;)Mulla ei ole ylettömästi aikaa ja käytän sen ennemmin itselle ompeluun, kun teen jollekin muulle ilmaiseksi töitä.

    VastaaPoista
  7. Minun unelmatyö olisi upeista batiikeista tehty New York Beauty-mallia muunnellen tehty, joko seinätekstiili tai ihan sohvapeitto.

    Jos minulla olisi rahaa, maksaisin kyseisestä peitosta käyvän hinnan, joka on huomattavasti enemmän kuin muutama sata euroa. Samaten, jos olisi rahaa, luultavasti ensin painottaisin käyttötekstiiliä ja sitten kun peitto-ongelmat on ohi, sisustuselementtejä.

    Millaisesta en missään nimessä pidä. "rumasta" ja huonosti tehdystä. Yleisesti ottaen en voisi itselle ostaa tai edes ottaa mitään sinistä tilkkutyötä.

    Mitä vaadin... Kankaat laadukkaita, kestävät pesua ja käyttöä suht. hyvin. Tikkaukset kauniit ja kohdallaan.

    Täm oli tällaista vapaata ajatusvuota, onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  8. Uusi blogisi on oikein kiva! Unelmatilkkutyö...vaikea kysymys. Se vois olla joku vaate, tai sitten seinävaate. Väreissä sais olla lilaa. Tilkkutöiden hinnat on aliarvostettuja työn määrään nähden. Pidän perinteisitä tekniikoista enemmän kuin taidetöistä.

    VastaaPoista
  9. Hienot sivut ja kiva käydä lukemassa tekemisiäsi tilkkuilun osalta.

    Minun unelmatilkkutyöni olisi joku perinteinen malli. Ja ehdottomasti peitto, sillä mieluisan peiton alle on niin kiva käpertyä vaikka lukemaan tai katselemaan tilkkulehtiä. Perinteisissä malleissa siirtyy historia taas eteenpäin seuraaville sukupolville. Taidetyöt ovat hienoja katsella, mutta kyllä pitemmän päälle perinteiset mallit kiinnostavat enemmän. Niitä kunnioitetaan toisella tavalla kuten muitakin perinnekäsityötä.
    Maritta Pusulasta

    VastaaPoista
  10. Onnea uudelle blogillesi. Unelmien tilkkutyö - vaikea kysymys, mutta itse teen mieluiten aplikaatioita ja paperiteknikkaa, perinteiset tilkkutyöt ovat minun makuuni. Harmooniset, hieman murretut värit ovat mieleeni. En paljonkaan osta käsitöitä, koska koen niiden tekemisen itse mielekkääksi.Käsitöiden hinta pitäisi olla kohdallaan ja silloin se yleensä kirpaisee ostaja. Jos käsityöntekijä ei itse arvosta työtään, niin kuinka sitten voimme vaatia muidenkaan sitä arvostavan. Olen Tilkkusadun kanssa samaamieltä, jos ei ole valmis maksamaan tehköön itse.

    VastaaPoista
  11. Onnea uudistuneelle blogille!

    Minulle käy melkein kaikki tilkkutyöt: Verhot, seinävaatteet, täkit, tyynyt, matot, ovikoristeet, taulut, patalaput, laukut jne.
    Pidän käsillä ompelusta ja tikkaamisesta, mutta haluaisin tikata myös koneella....en vaan vielä ole harjoitellut sitä.
    Itse pidän syksyn väreistä, mutta kirkkaatkin käyvät...en ole niin kronkeli :)
    Mitä maksaisin? Se onkin sitten vaikeaa....en ole koskaan ostanut tilkkutöitä. Olen joko tehnyt itse tai saanut siskoltani lahjaksi.
    Pääasia on, että tilkkutyöt ovat hyvin tehtyjä :)

    VastaaPoista
  12. Hei, pitkästä aikaa tulin tänne kurkkimaan ja paljon on uudistunut. Onnittelut!
    Tilkkutöissä minua miellyttää eniten värien yhteen sopiminen. Värillä ei sinänsä ole niin väliä. Pidän sekä perinteisistä että moderneista töistä ja ostomielessä voisin ajatella ostavani jotain pientä, lähinnä kannatuksen vuoksi. Itse kokeilen niin paljon kaikenlaisia tilkkutöitä että jos joku malli kiinnostaa niin ainakin kokeilen tehdä sitä. Aina ei kuitenkaan voi onnistua :)

    VastaaPoista
  13. Tykkään tosi paljon tilkkutöistä. En liian hempeistä lällyistä, vaan jotain ideaa, terää pitää olla. Itse olen tehnyt yhden sängynpeiton (tikkaus vieläkin vähän kesken kuuden vuoden jälkeen), patalappuja ja kirjankannet. Tykkäisin mutta minun ompelutaidoillani ja hahmottamiskyvyilläni vie tuhottomasti aikaa ja hermoja :)

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!