keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

September 05, 2006 Syksy saapui / Autumn has fallen



Syksy on saapunut!
Samalla tilkkuiluinnostukseni on heräänyt jälleen. Samalla olisi tarkoitus ruveta bloggaamaan ahkerammin.

No niin, tilkkuilutaukoni on venähtänyt luvattoman pitkäksi. En ole tikannut ainuttakaan viime talvena aloittamaani tilkkutäkkiä vielä valmiiksi. En kuitenkaan ole ollut aivan toimeton. Olen ommellut vaatteita itselleni kesällä. Olen myös ostanut uusia tilkkutyökankaita metritolkulla. Olen pessyt silittänyt niitä. Samaan aikaan monta ideaa on syntynyt. Saa nähdä, mitkä ideat jäävät elämään niin pitkäksi aikaa, että ehdin toteuttaa ne kankaasta.

Tarkoitukseni on tosiaankin tehdä uusia töitä. : D Tietenkin teen vanhatkin valmiiksi. Minä vain innostun aina tilkkuilusta ja innostukseni lopahtaa siinä vaiheessa, kun pitäisi ruveta tikkaamaan. Koska käsin tikkaaminen on kovin hidasta, olen etsiskellyt ompelukonetta, jolla voisi tikata. Luulenkin löytäneeni sellaisen. Enää puuttuu ostaminen.

Valitettavasti valokuviakaan ei ole saatavilla juuri nyt. Uusi digikamerani on uusi, ja vasta opettelen kuvansiirtoa tietokoneelle.

***

Autumn is here!
It is time to restart quilting and blogging, I think. I’d like to be more industrious.

Well, my quilting pause became too long. I made not a single stitch to my UFO quilts. But I have not been totally inactive but sewing the summer clothes to myself. I have bought many meters new fabulous patchwork fabrics. Mean while I have washed and ironed them, I have planned the new patterns. Let see, which patterns are good enough to be done.

So, I really have planned to make new quilts. Of course, I mean to complete the UFOs, too. The truth is this: I prefer making the tops, not the quilting. Quilting by hand is so slow, so booooooooooring! Well, I have looked for the quilting sew machine, and have found it, too, but not bought.

Unfortunately I have no new pictures to show. Now I do have the new digital camera, but it is too new and I have to learn how to transfer the pictures from camera to computer.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan!